Tuoretta tietoa Virosta
21.8.2021 | Viro

Maskipakko palautetaan – Ainoastaan rokotetut pääsevät viihdetapahtumiin ja ravintoloihin

Teksti Timo Huttunen

Maskipakko palautetaan – Ainoastaan rokotetut pääsevät viihdetapahtumiin ja ravintoloihin

 

Viron hallitus päätti, että maahan palautetaan maskipakko 26. elokuuta alkaen. Maskia täytyy pitää muun muassa myymälöissä, kauppakeskuksissa, pankeissa, postikonttoreissa ja julkisissa liikennevälineissä sekä kaikissa niissä julkisissa paikoissa, joissa ei tarkisteta koronatodistusta.

”Selvästi tarttuvamman koronaviruksen delta-muunnoksen leviäminen Virossa on lisännyt tartuntojen määrää ja myös sairaalahoidossa olevien määrä kasvaa”, sanoi pääministeri Kaja Kallas.

”Jotta koronaviruksen leviäminen ei pakottaisi meitä lukkiutumaan kokonaan, meidän on suojeltava aktiivisesti itseämme ja muita ihmisiä”, Kallas lisäsi.

Maskia ei tarvitse pitää paikoissa, joissa vierailta tarkistetaan koronatodistus, josta ilmenee tieto loppuunviedystä koronarokotekuurista, sairastetusta Covid19-taudista tai enintään 72 tuntia vanhasta negatiivisesta koronatestistä. Suomalaiset voivat esittää Omakannasta löytyvän eurooppalaisen koronatodistuksen.

Maskia joutuvat pitämään niin rokotetut kuin rokottamattomat ihmiset. Syynä maskipakon uuteen tulemiseen on Viron nousevat koronatartuntanumerot.

Maskipakko ei koske alle 12-vuotiaita lapsia.

 

Koronatodistus oikeuttaa sisäänpääsyyn

26. elokuuta alkaen on jokaisen esitettävä koronatodistus muun muassa urheilutapahtumissa ja -kilpailuissa, harrastustapahtumissa, yleisissä saunoissa, kylpylöissä ja uimahalleissa sekä kaikissa julkisissa paikoissa, mukaan lukien teatterit, elokuvateatterit, konserttisalit, konferenssitilat, museot ja näyttelytilat, viihdetapahtumat sekä ravintolat, baarit ja kahvilat.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Kaja Kallas koronapassi koronatodistus maskipakko maskisuositus Omakanta viron koronatilanne

10.5.2025 | Viro

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää

1.5.2025 | Viro

Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!

Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!

27.4.2025 | Viro

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero pysyi lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2024 naisten keskimääräinen bruttoansio oli 10,67 euroa tunnilta ja miesten … Lue lisää

18.4.2025 | Viro

camera icon6
Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseo Viimsissä järjestää lauantaina 19. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman, jonka tuotto ohjataan Viron puolustusvoimien ja Viron maanpuolustusliiton (Kaitseliit) veteraanien tukemiseen. … Lue lisää

16.4.2025 | Viro

Tankki täyteen ja Tallinnaan

Tankki täyteen ja Tallinnaan

DiscoverCars.com listasi Euroopan parhaimmat automatkailijoiden kohteet keväällä. Arviointi perustui useisiin tekijöihin, kuten autonvuokrauksen ja hotellimajoituksen hintaan sekä nähtävyyksiin. Vaikka … Lue lisää

8.4.2025 | Viro

Tartto lentää maailmalle 

Tartto lentää maailmalle 

Tarton ja Helsingin välinen lentoliikenne avattiin uudelleen viime vuoden maaliskuussa. Vuoden aikana Tarton lentokentän kautta on lentänyt 37 369 … Lue lisää

28.3.2025 | Viro

Asuntohintojen nousu Virossa jatkui vuonna 2024 

Asuntohintojen nousu Virossa jatkui vuonna 2024 

Viron tilastokeskuksen mukaan asuntojen hintaindeksi nousi vuonna 2024 keskimäärin 6,1 prosenttia verrattuna vuoden 2023 keskiarvoon. Vuoden viimeisellä neljänneksellä indeksi … Lue lisää

25.3.2025 | Kulttuuri

Ymmärrä mitä virolainen haluaa sinulle kertoa

Ymmärrä mitä virolainen haluaa sinulle kertoa

Kuten artikkelin otsikossakin todetaan, virolaisten englantia voi olla ulkomaalaisena vaikea ymmärtää. Onko se sitten samanlaista kuin suomalaisten englanti? Ainakaan … Lue lisää