Maailman laidalla – Itä-Virumaan luonto hurmaa äärimmäisillä kohteillaan

Sakan ja Toilan välissä rannikkolinja polveilee vihreänä metsäkaistaleena.

Edessä kohoaa tumma, terävähuippuinen mäki, kuin tunturi. Ei olla kuitenkaan Napapiirin pohjoispuolella, vaan Kiviõlissä Koillis-Virossa.

Koillis-Viron symbolit, tuhkamäet, toivottavat tulijan tervetulleeksi maakuntaan. Palavan kiven eli öljyliuskeen tuotannon ohessa syntyneet mäet ovat paitsi muuttaneet maisemaa, myös tarjonneet elantoa yritteliäille koillisvirolaisille. Hyvä esimerkki on tuhkamäelle perustettu Kiviõlin seikkailukeskus, jossa on maan pisin laskettelurinne.

 

Itä-Virumaa on vastakohtien maa. Se on Viron suojelluin maakunta: luonnonsuojelualueita on kolmannes pinta-alasta. Agusalun, Puhatun ja Murakan suomassiivit ja metsät ovat Viron laajimpia.

Toisaalta vuosikymmeniä jatkuneet kaivostoiminta ja turvetuotanto ovat jättäneet ympäristöön jälkensä. Viime vuosina myös intensiivinen metsien hakkuu on haukannut osan Koillis-Viron selkosista.

Maakunnasta löytyy kuitenkin monta uniikkia luontokohdetta. Niistä tunnetuin on Ontikan rantajyrkänne, kansallismaisemaksikin tituleerattu yli 50 metriä merenpinnasta kohoava kalkkikiviseinämä.

Viron korkein ja pisin (23 km) kalkkikivijyrkänne on osa Öölannista Laatokalle kulkevaa klinttiä, joka on näkyvissä myös Saarenmaalla ja Tallinnan länsipuolella.

 

Syyskuun lopussa Ontika näyttää yhtä mahtavalta kuin aina. Jyrkänteen reunalla kasvavat punaiset pihlajat saavat taustakseen sinisen Suomenlahden. Amiraali- ja neitoperhoset liihottelevat heinikossa. Tytärsaaren ja Suursaaren majesteetilliset hahmot voi löytää horisontista, jos tähyilee kiikareilla pohjoiseen.

Valasteen putouksen kohdalla portaat vievät alas, mutta näköalatasanne on suljettu, on ollut jo seitsemän vuotta. Niinpä Koillis-Viron hienointa luontonähtävyyttä ei pääse ihailemaan.

Se on sääli, sillä Valaste on kertakaikkisen komea putous, lajissaan koko Baltian korkein (30 m).

Onneksi uuden näköalatasanteen rakentamisesta on ollut puhetta. Sen pitäisi valmistua parin vuoden kuluessa.

Länsi-Viron tasaiseen maisemaan tottuneelle jyrkänne näyttää vaikuttavalta. Tuntuu kuin maailma loppuisi heti pellonreunan pensaikon jälkeen. Tie kulkee välillä vain muutaman metrin päässä reunasta.

Ontikasta muutaman kilometrin päässä sijaitseva Saka on yksi harvoja paikkoja, josta pääsee jyrkänteen juurelle.

Punakaiteiset metalliportaat mutkittelevat vehmaan rantalehdon välistä rantaan. Saniaiskasvustot ovat syyskuussa vielä vihreitä, samoin kuin klinttimetsässä kasvavat valtavat lehmukset, jalavat ja vaahterat.

Vehmas rantaviidakko soi pähkinänakkeleiden vihellyksistä, niillä on jo syyskiireitä.

Portaat kannattaa kavuta loppuun asti, sillä alhaalla aukeaa upea ranta molempiin suuntiin. Yksittäiset ajopuut lojuvat kuin aseteltuina valkoisella hiekalla.

 

Itä-Virumaa muistuttaa nähtävyyksien määrässä Etelä-Viroa. Yhden päivän aikana ei kovin paljon ehdi, jos tutustuu kohteisiin antaumuksella. Niin käy nytkin.

Päivän viimeinen pysähdyspaikka on Toila, joka tunnetaan upeasta puistostaan. Pyhäjoen laaksossa sijaitseva Orun puisto on ainutlaatuinen monellakin mittarilla. Se on Viron suurin puisto (75 ha), jossa kasvaa peräti 300 erilaista puulajia. Se on maakunnan ensimmäinen suojelualue, perustettu 1936.

Laakson itärinteellä sijaitsi palatsi, jossa Viron ensimmäinen presidentti Konstantin Päts vietti kesiään 1930-luvulla. Palatsia ei enää ole, mutta puisto paviljonkeineen antaa viitteitä loiston ajoista.

Toilan rannalla soikion muotoiset vaaleat kivet ovat kasautuneena töyrääksi. Pikkutyttö kävelee rantaviivassa ja kerää puikulakiviä, välillä viskaa niitä mereen.

Tuuli puhaltaa ulapalta, taivaan pilvet värjäävät meren sinisen eri sävyihin. Suomenlahden rannalla on tilaa ajatuksille.

 

 

Teksti ja kuvat Mikko Virta, kartta Eve Jaansoo

Lue lisää samasta aiheesta
Agusalu Itä-Virumaa klintti perhonen Puhatu Suursaari Tytärsaari Valaste