Koronarajoitusten purkaminen jatkuu
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov
Viron nopeasti parantuneen koronatartuntatilanteen vuoksi rajoituksia puretaan nopeaan tahtiin. Tämän mahdollistaa maan onnistunut rokotusohjelma. Tällä hetkellä lähes puolet maan aikuisväestöstä on rokotettu. Lisäksi yli 130 000 virolaista on sairastanut Covid-19 -taudin.
Rajoituksia purettiin jo toukokuussa ja kesäkuun alussa.
Viron hallitus päätti purkaa koronarajoituksia lisää 28. kesäkuuta alkaen. Sekä sisä- että ulkotiloissa oleviin tapahtumiin voi osallistua enemmän yleisöä. Sisätiloissa saa olla tuhat ihmistä ja ulkona 5 000 ihmistä. Tilan tai alueen täyttyvyysaste saa olla kuitenkin vain puolet normaalista.
Myöskään museoiden ja näyttelyiden ulkoalueiden kävijämääriä ei enää rajoiteta. Jos esimerkiksi museossa kuitenkin järjestetään yleisötapahtuma, ei osallistujien määrä saa olla enemmän kuin 5 000 henkeä.
Näyttämällä koronatodistuksen voi ulkoilmatapahtumaan osallistua peräti 12 000 henkilöä ja sisätiloissa olevaan tapahtumaan 6 000 henkilöä.
Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien tapahtumaan osallistuvien henkilöiden on todistettava, että he ovat poteneet viimeisen vuoden aikana Covid-19 -taudin tai ovat saaneet kaksi koronarokotusta tai heillä on negatiivinen PCR-koronatestitodistus, joka ei saa olla vanhempi kuin 72 tuntia tai koronapikatestitodistus, joka pitää olla otettu enintään 24 tuntia ennen tapahtumaa.
Tapahtumajärjestäjien on myös taattava kaikille osallistujille mahdollisuus tehdä koronapikatesti tapahtumapaikalla.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
- Tallinn Music Week julkisti ensi vuoden musiikkiohjelman
Lue lisää samasta aiheestaCovid-19 konsertti korona koronarajoitus koronatesti koronatodistus pikatesti yleisötapahtuma