Tuoretta tietoa Virosta
19.6.2013 | Ravintolat

Kesäruokaa parhaimmillaan

Kesäruokaa parhaimmillaan

silli, virolainen, kesäruoka, pakkaus, fileet, perkaaminen, kokonainen, kylmä, kastike

Virolaisten yksi suosituimpia kaloja on silli. Joidenkin mielestä se onkin virolaista perinneruokaa. Parhaimmillaan silli on, kun sitä käyttää kokonaisena. Nykyään kokonaista suolasilliä saa virolaisista marketeista vakuumipakkauksessakin, joka kestää kuljetusta. Ottaen huomioon pakkauksen ja sillin suolaisuuden, niin se ei pilaannu ihan hetkessä. Oikea paikka säilyttämiseen on kuitenkin jääkaappi.

Suolasillin perkaaminen ei ole vaikeaa. Hiukkasen suttuista kylläkin. Pää poistetaan ja vatsa avataan veitsellä, suolet poistetaan. Rivakammin selkäruoto poistuu, kun ottaa kalan kämmeniin selkäpuoli ulospäin ja työntää peukalot keskeltä selkäruodon yläpuolelta sisään. Peukaloita viedään erilleen ja selkäruoto irtoaa. Nahka lähtee pois vetämällä. Jos sormet eivät kestä tätä, voi fileet erottaa veitsellä. Kiinni jääneet ruodot lähtevät helposti irti nyppimällä joko veitsen avulla tai pinseteillä. Toinen tapa on poistaa ensin nahka ja työntää peukalot selkäpuolelta myötä ruotoja. Harjoitus tekee mestarin.

Jos sillistä tekee uusille perunoille sopivan kylmän kastikkeen, ei ole niin oleellista, miten hienosti fileet irtoavat. Kastikkeeseen silli silputaan noin puolen sentin kuutioiksi, saman kokoiseksi hakataan myös tuoretta sekä marinoitua kurkkua, mahdollisesti myös keitettyä kananmunaa. Sipulia ja etenkin ruohosipulia lisätään maun mukaan, kuten myös tilliä. Kastikkeen pohja on tietenkin 20-prosenttista virolaista smetanaa (hapukoor), jonka voi maustaa pienellä määrällä sinappia.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

6.6.2025 | Ravintolat

camera icon5
Lähde ravintolamatkalle maakuntiin

Lähde ravintolamatkalle maakuntiin

Kartanon tunnelmaa ja aatelismaisia herkkuja Muhussa Pädasten kartanon korkeakattoisesta herraintalosta löytyy kartanoravintola Alexander. Vuonna 2024 ravintola sijoittui Falstaffin ravintolaoppaassa … Lue lisää

5.6.2025 | Ravintolat

Ikoninen amerikkalainen pizzaketju on Virossa

Ikoninen amerikkalainen pizzaketju on Virossa

Domino’s Pizza avasi ensimmäisen ja vielä ainoan ravintolansa Tallinnaan vuoden 2023 lopussa. Amerikkalaista pizzaa saa Mustamäe Keskuksesta. Pizzeriassa voi … Lue lisää

3.6.2025 | Ravintolat

Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna

Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna

Pärnussa nautitaan grilliruoasta tulevana viikonloppuna 6.–7. kesäkuuta, kun noin 300 ruokamyyjää saapuu valmistamaan parhaita grilliruokiaan jopa 50 000 kävijälle. … Lue lisää

26.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä

Mainos Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä

Tallinnan vanhankaupungin vilkkaimmalla kävelykadulla sijaitseva Helsinki Karaoke Baar on vakiinnuttanut asemansa suosittuna illanviettopaikkana erityisesti suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Lavalle nousee iltaisin … Lue lisää

23.5.2025 | Ravintolat

Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta

Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta

Italialainen ravintola Controvento on toiminut samassa rakennuksessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä jo yli 30 vuotta. Paikka on onnistunut säilyttämään korkean … Lue lisää

22.5.2025 | Vapaa-aika

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Ravintolat

camera icon6
Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä

Mainos Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä

Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa

Mainos Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa

Tommi Grill on koko perheen ruokapaikka. Ruokalistalta löytyvät niin kevyet ruoat, kuten keitot ja salaatit sekä painavammat ruoat pihveistä … Lue lisää