Tuoretta tietoa Virosta
26.4.2026 | Kulttuuri

Kesällä kylään suljettujen ovien taa

Teksti Timo Raussi

Kuva Visit Estonia / Toomas Mitt

Kesällä kylään suljettujen ovien taa

 

Tallinnan sataman lähellä suljettuna jo vuosikausia seisseen Linnahallin uumeniin pääsee nykyään lähes säännöllisesti eli lauantaisin englannin kielellä opastettujen yleisökierrosten avulla. Moni uhkea kartanorakennus eri puolilla Viroa sen sijaan avaa ovensa vieraille äärimmäisen harvoin jos koskaan. Muutama tällainen avoimien ovien päivä on kuitenkin luvassa tänäkin kesänä “Unohdetut kartanot“-tapahtumapäivien ansiosta.

Kyseisiä päiviä virolaisten kartanokoulujen yhdistys on itse asiassa järjestänyt jo vuodesta 2004 asti, mutta pitkään sitä tehtiin vain paikallisesta näkökulmasta eli tietoja ainoastaan viron kielellä levittäen. Navicup-karttasovelluksen sisältämän automaattisen käännöstoiminnon ja ulkomaille levinneen uutisoinnin myötä yhä useampi matkailijakin on päässyt kärryille tapahtuman luonteesta.

Tämänvuotista tapahtumaa ei oikeastaan pitäisi enää kutsua unohdettujen kartanoiden päiviksi, sillä ovensa avaavat 27 kartanon tai kartanokoulun ohella myös kaksi eteläisen Viron teolliseen historiaan liittyvää kohdetta sekä viisi eteläisen ja itäisen Viron kirkkoa, joilla on mielenkiintoisia tarinoita kerrottavinaan. Yhteistä vierailupaikoille on se, että ne eivät ole kaikkein tunnetuimpia yleisön matkailukohteita – kuten tapahtuman nimikin haluaa osoittaa.

Avoimien ovien päivät järjestetään kahtena viikonloppuna heinäkuussa 4.–5.7. ja 18.–19.7. sekä elokuussa vielä lauantaina 8.8. Tasatunnein kello 10 ja 18 järjestetään tuolloin kohteissa joko opastettu kävelykierros tai päivän mittaan jokin muu isäntäväen valmistelema aktiviteetti – konsertti, näyttely tai työpaja. Osassa vierailupaikkoja on päivän kunniaksi avoinna myös kotikahvila.

Aivan ilmaiseksi kohteet eivät tosiaan oviaan avaa, sillä yhdistys kerää kartanokoulutoiminnan tueksi osallistumismaksuna aikuisilta 6 €, kouluikäisiltä ja eläkeläisiltä 3 € tai perheiltä 14 €. Ne, jotka haluavat, voivat myös osallistua vähintään kuudessa kartanossa käytyään ja niistä leimat saamansa vierailupassiin kerättyään tapahtuma-arvontaan. Sen palkintoina on Viron historiaa ja kartanoita esitteleviä kirjoja sekä kutsuja syksyllä Luuan kartanossa pidettävän loppujuhlaan.

Lisätietoja ja tarkat sijainnit avoimien ovien päiviin osallistuvista kohteista löytyvät Navicup-kartalta.

Lue myös Antti Sarasmon historia-artikkelit virolaisista kartanoista ja niissä eläneistä aatelissuvuista.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kartanot kirkot Linnahalli opaskierros Unohdetut kartanot -tapahtuma

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää