Tuoretta tietoa Virosta
17.12.2019 | Henkilö

Kansitähdet valmiina jouluun – Sami Sykkö, Sandra Vabarna ja muut julkkikset kertovat jouluiset vinkkinsä

Kansitähdet valmiina jouluun – Sami Sykkö, Sandra Vabarna ja muut julkkikset kertovat jouluiset vinkkinsä

The Baltic Guidessa on vuoden 2019 aikana tavattu kiinnostavia virolaisia ja suomalaisia, jotka ovat jakaneet matkailuvihjeitään Viroon. Kysyimme muutamalta haastatellulta, miten he valmistautuvat jouluun.

Muusikko Sandra Vabarna

(TBG:n 2019 kesälehden kansitähti)

”Lumi tuo joulumielen!”

Minkälaista musiikkia kuuntelet mielelläsi jouluna?

”Minun on tunnustettava, etten oikeastaan kuuntele kovinkaan paljon musiikkia. Mutta jos ajattelen joulua, niin jotain hyvää jazzlevyä voisi kuunnella. Esimerkiksi Kadri Voorandia.“

Mitä virolaista musiikkia suosittelisit suomalaisille joulunaikaan?

“Kansanmusiikkipuolelta suosittelen kuuntelemaan leppoisasti soivaa Curly Stringsiä.”

Mikä sinulle tuo parhaiten joulumielen?

”Lumi! Ja pitkät aamut kotona yöpaidassa perheen kesken.”

 

Muotialan vaikuttaja Sami Sykkö

(TBG:n haastattelussa lokakuussa 2019)

“Lähden Tallinnaan jouluostoksille”

Millaisista asioista sinulle tulee joulumieli?

“Tänä vuonna minulle tuli joulumieli jo marraskuun alussa, kun sisareni pieni viisivuotias Silja-tyttö alkoi odottaa joulua ja miettiä joulukoristeluita. Joulutunnelma tarttui minuunkin.

Lisäksi joulumieli tulee siitä, kun Helsingin Senaatintorille avataan joulutori. Siellä käyn lähes päivittäin Pokrovan luostarin kojulla juomassa jouluglögiä, syömässä pieniä venäläistyylisiä piiraita ja lusikoimassa Suomen parasta borssi-keittoa.”

Millaisia asioita kannattaisi antaa joululahjaksi?

“Ihanimmat lahjat ovat sellaisia, joita ei keksisi tai raaskisi itselleen hankkia: ihana hieronta, ylellinen aamutakki tai vaikka apua ikkunoiden pesuun. Voisiko perhe hankkia yhdessä jonkin vähän arvokkaamman lahjan – ja sellaista, joka ei jää kaappiin lojumaan? Viime vuonna annoin perheelleni matkan Tallinnaan ihanaan Hiltonin hotelliin.“

Näkyykö Viro jotenkin joulunvietossasi?

“Tänä vuonna Viro ainakin näkyy joulussani, sillä olen lähdössä Tallinnaan jouluostoksille. Jospa löytäisin jonkin uuden ajatuksen myös joulupöytään.”

 

Ruokavaikuttaja ja -kirjailija Ragne Värk

(TBG:n haastattelussa syyskuussa 2019)

”Tykkään perinteisistä jouluruuista”

Mitkä ovat lempiruokiasi jouluna?

”Tykkään perinteisistä jouluruuista. Nykyään usein suositaan kevyempiä ja terveellisempiä ruokia joulunaikaan, mutta minä valitsen mieluummin klassisia ja tuttuja jouluruokia. Milloin siis vielä niitä syödä, kuin joulun pyhinä, kun ulkona on kylmä ja lumi (toivottavasti) maassa?

Niinpä perheemme joulupöydässä on pitkään kypsynyttä porsaanpaistia, verimakkaroita, itse valmistettua hapankaalia ja marinoitua kurpitsaa. Ja tottakai myös sylttyä, jota keitän jouluviikolla aina itse, sekä uuniperunoita. Lisäksi vielä kanaa ja jotain tuoretta syötävää. Jälkiruuaksi valmistan yleensä pullakranssin ja jonkin nostalgisen kakun.”

Mitä suomalaisten kannattaisi maistaa joulunaikaan Virossa?

”Jos luokseni tulisi kylään suomalaisia, niin tarjoaisin heille isoäitini reseptin mukaan valmistettua sylttyä, hapankaalia ja marinoitua kurpitsaa. Totta kai myös muita perinteisiä virolaisia ruokia, kuten perheemme suosituinta joulukakkua.

Kaupasta kannattaa hankkia esimerkiksi maksapasteijaa, joka maistuu ihan yhtä hyvälle kuin itse tehty.”

Tutustu Ragne Värkin resepteihin hänen blogisivuillaan: www.kokkama.ee

 

Yrittäjä ja kokki Sikke Sumari

(TBG:n haastattelussa heinäkuussa 2019)

“Olen ihastunut Muhun leipomon maukkaaseen leipään”

Jos sinun pitäisi tehdä jokin jouluun sopiva juoma, niin mikä se olisi ja miten sen tarjoilisit? 

“Minulle joulu on juhlien juhla, joten tarjoan tietysti Taittingerin samppanjaa kylmänä kauniista laseista. Seuraksi pieniä herkullisia suupaloja.”  

Onko joulupöydässäsi mitään virolaista tuotetta? 

“Olen ihastunut Muhun leipomon maukkaaseen Muhu-leipään ja saattaa olla, että sitä pöydästämme jouluna löytyy.”

Mitkä ruuat ainakin joulupöydästäsi löytyvät?

“Olemme jouluna usein (kuten nytkin) ulkomailla ja valitsen sieltä parhaat paikalliset herkut joulupöytään. Mutta olimmepa missä tahansa, niin joulupöydässä on aina silliä Siken tyyliin (silliä, keitettyä kanamunaa, majoneesia, paljon ruohosipulia, tilliä ja hiukan sinappia) saaristolaisleivällä, muikunmätiä tykötarpeineen, skagenröraa ja jotain hyvää pateeta. Jos jotain kaipaan, niin äidin tekemää lasimestarin silliä! Itse en osaa yhtä hyvää tehdä, joten en sitä lainkaan tee.” 

 

Teksti Mikko Virta ja Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov, Sami Sykön kotialbumi, Madis Veltman

 

Lue lisää samasta aiheesta
julkkisten jouluvinkit julkkisten vinkit jouluun ragne värk sami sykkö sami sykkö tallinna sami sykkö viro sandra vabarna sikke sumari viro

11.11.2025 | Henkilö

Kristjan Järvi – musiikin ja elämän uudella taajuudella

Kristjan Järvi – musiikin ja elämän uudella taajuudella

Kapellimestari ja säveltäjä Kristjan Järvi oli seitsemänvuotias, kun hänen perheensä joutui jättämään Viron. Elettiin vuotta 1980, ja kapellimestari-isä Neeme … Lue lisää

10.7.2025 | Henkilö

camera icon6
Stefan – Elämää musiikin ja hellan välissä

Stefan – Elämää musiikin ja hellan välissä

Ravintola Steff Grillin ovi käy tasaiseen tahtiin. Stefan Airapetjan istuu ravintolan pöydässä vaimonsa kanssa ja hoitaa juoksevia asioita. Monelle … Lue lisää

14.6.2025 | Kulttuuri

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää

14.5.2025 | Henkilö

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Näyttelijä Sara Soulié liikkuu sujuvasti eri kielten ja kulttuurien välillä. Tanskalais-ranskalais-suomalaisesta perheestä ponnistanut näyttelijä on esiintynyt näyttämöillä ja valkokankaalla … Lue lisää

21.3.2025 | Henkilö

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Virolainen Alissa Januskevitš aloitti kolme vuotta sitten opinnot Tarton yliopiston matkailu- ja hotellialan koulutusohjelmassa. Nyt hän viimeistelee kandidaatin tutkintoaan, … Lue lisää

31.1.2025 | Henkilö

camera icon5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää

23.1.2025 | Henkilö

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää

15.1.2025 | Henkilö

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa … Lue lisää