Tuoretta tietoa Virosta
18.1.2021 | Viro

Kaikki suomalaiset pääsevät nyt Viroon ilman karanteenia ja koronatestiä

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Kaikki suomalaiset pääsevät nyt Viroon ilman karanteenia ja koronatestiä

 

15.1.2021 lähtien voi Viroon saapua vapaasti vapaa-ajanmatkalle kaikista sellaisista Euroopan maista, joissa koronan ilmaantuvuusluku on kahden viimeksi kuluneen viikon ajalta alle 150 tapausta 100 000 asukasta kohden. 

Suomi alittaa tämän rajan selvästi, joten Suomesta Viroon matkustajan ei tarvitse enää osoittaa matkansa syytä, olla karanteenissa tai tehdä ennen matkaa koronatestiä.

”Pitää kuitenkin muistaa ohjeet ja määräykset, joita Suomen viranomaiset ovat antaneet koskien ulkomailta palaamisen jälkeistä omaehtoista karanteenia”, sanoo Viron matkailun edistämiskeskuksen viestintäpäällikkö Timo Raussi.

Koronakaranteenia Suomessa voi THL:n mukaan lyhentää 10 päivästä reiluun kolmeen päivään tekemällä kaksi koronatestiä, joista ensimmäinen voi olla tehty Virossa ennen paluumatkaa.

Viron koronatilanne on edelleen vaikea Tallinnassa, sitä ympäröivällä Harjumaalla sekä Itä-Virumaan maakunnassa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 Harjumaa ilmaantavuusluku Itä-Virumaa korona koronakaranteeni koronatesti THL

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää