Tuoretta tietoa Virosta
6.5.2014 | Ravintolat

Juhla- ja lahjavinkkejä

Juhla- ja lahjavinkkejä

Kesäaikaan järjestetään ulkotapahtumia. Virolaiset catering-yritykset ovat laajentaneet toimintaansa Suomeen. Esimerkiksi Carmen Cateringin suomalaisilla kotisivuilla on muutama esimerkkimenu, joiden avulla juhlien järjestäjä pääsee niin ruuanlaitosta kuin tiskaamisestakin.

Tartossa toimintansa aloittanut Tassikoogid on laajentumassa Tallinnaan. Pienet macaronit ja nimen mukaiset kuppikakut ovat myynnissä joissakin kahviloissa sekä ravintoloissa. Suurin valikoima on Vapaudenaukion laidalla olevassa Wabaduskahvilassa, jossa on Tassikook-nurkkaus. Herkkuja voi nauttia paikan päällä tai ostaa mukaan.Al Bastione Viru-kadun alussa on Vanhankaupungin uusin ravintola. Italialaisen keittiömestarin johtamana tehdään niin pizzoja, pastoja kuin grilliruokiakin. Ravintolan lisäksi palvelee Al Bastionen kahvila heti katutasossa. Kesällä sisäpihalla voi ruokailun ohessa nauttia konserteista. Vuoden 2014 50 parasta ravintolaa ovat saaneet ovilleen valinnasta kertovat tarrat. Tänä vuonna uusia on joukossa yli viidennes eli täysi tusina. Niistä osa on varsin vähän aikaa toimineitakin. Tiedotustilaisuudessa suunnattiin jälkiruokien kehittämiseen runsaasti huomiota.

Park Inn by Radissonhotellin ruokakonsepti on uusiutunut Kompass-ravintolan remontin myötä. Uusitussa ravintolassa tarjotaan mahdollisimman pitkälle virolaisista ja luomuraaka-aineista valmistettuja aamiaisia, lounaita ja á la carte -annoksia. Raikkaiden ja terveellisten ruokatuotteiden avulla erottaudutaan massasta, mutta kunnon pullakahvejakaan ei ole unohdettu.

Mistä löytää?

Tassikook/Wabadus, Vabaduse väljak 10, Tallinna.

Al Bastione, Viru 23, Tallinna.

Kompass, Narva mnt 7C, Tallinna.

Lue lisää samasta aiheesta

12.8.2022 | Ravintolat

Huomenna on Tallinnan Rotermannin alueella ravintolafestivaali

Huomenna on Tallinnan Rotermannin alueella ravintolafestivaali

Kerran vuodessa Rotermannin alueen ravintolat yhdistyvät ja järjestävät suuren ravintolafestivaalin Rotermannin keskusaukiolla. Tapahtuma on lauantaina 13. elokuuta kello 11–22. … Lue lisää

4.8.2022 | Ravintolat

Laadusta ei tingitä eikä löysäilyyn ole varaa…

Laadusta ei tingitä eikä löysäilyyn ole varaa…

Michelin-tähti loi uskoa tulevaan Viro sai ensimmäiset Michelin-tähtensä toukokuun lopussa, kun ravintolat NOA Chef’s Hall ja 180° by Matthias … Lue lisää

30.7.2022 | Ravintolat

Pärnun jokirannan uudet ravintolahelmet

Pärnun jokirannan uudet ravintolahelmet

Pärnun jokiranta on kehittynyt valtavasti parin viime vuoden aikana. Joen rannalla oleviin vanhoihin teollisuusrakennuksiin on kunnostettu useita ravintoloita ja … Lue lisää

25.7.2022 | Ravintolat

camera icon6
Käsmun lahden merelliset terassiravintolat

Käsmun lahden merelliset terassiravintolat

Võsun kylässä, Lahemaan kansallispuiston alueella, on kesänviettäjien suosiman hiekkarannan tuntumassa terassiravintola Mere 38. Paikka on saanut nimensä osoitteensa mukaan. … Lue lisää

25.7.2022 | Mainos | Ravintolat

Etelä-Viro kutsuu kylään!

Mainos Etelä-Viro kutsuu kylään!

Etelä-Viro on paikka, jossa kohtaavat nykyaika ja menneisyys, jännittävät maut ja aidot elämykset. Tiet ovat kiemurtelevia, mutta välimatkat lyhyitä. … Lue lisää

25.7.2022 | Mainos | Ravintolat

Viehättävä Valgamaa

Mainos Viehättävä Valgamaa

Valgamaalla voi viettää loman, joka antaa energiaa koko vuodeksi. Alueelta löytyy kulttuuria, historiaa, hemmottelua sekä aktiivista viihdettä. Tammikuussa kirjoitimme … Lue lisää

25.7.2022 | Mainos | Ravintolat

camera icon5
Vihreä Põlvamaa tarjoaa jännittäviä luontoelämyksiä

Mainos Vihreä Põlvamaa tarjoaa jännittäviä luontoelämyksiä

Põlvamaa on kompakti alue, josta löytyy runsaasti luontokohteita ja kartanoita sekä paljon tekemistä. Päivävaellukseen sopivia Viron metsähallituksen eli RMK:n … Lue lisää

24.7.2022 | Ravintolat

Ratikalla Pohjois-Tallinnan terasseille

Ratikalla Pohjois-Tallinnan terasseille

Hyppää ykkös- tai kakkosratikkaan Viru Keskuksen edestä Hobujaaman pysäkiltä ja lähde terassimatkalle Kalamajaan ja Kopliin. Ensimmäinen terassipysähdys tapahtuu Balti … Lue lisää