Tuoretta tietoa Virosta
2.1.2023 | Ostokset

Joulun ostotrendit muuttuivat tänä jouluna

Teksti Mark Taylor
Kuva Olde Hansa

Joulun ostotrendit muuttuivat tänä jouluna

 

Tänä jouluna ostettiin mandariineja paljon, toisin kuin perinteistä lohifilettä, joka tippui ostolistan hännille kalliin kilohintansa takia. Joistakin joulun perinneherkuista selvästi luovuttiin ja siirryttiin yksinkertaisimpiin jouluruokiin. 

Prisman kuivatuoteosaston johtajan Terje Sahkin mukaan inflaatio ja elinkustannusten nousu ovat vaikuttaneet kuluttajakäyttäytymiseen ihmisten joulumenun valinnassa.

”Kun aiempina vuosina havaitsimme, että joulun ruokapöydästä löytyy yhä enemmän kalaa, erityisesti punaista kalaa, niin tänä vuonna lohta ei enää mennytkään kaupaksi yhtä paljon. Ihmiset ostivat yksinkertaisia ​​ruokia, kuten perunoita, kananmunia sekä pienempiä määriä lohta, sianlihaa ja jauhelihaa, joiden suosio on kasvanut”, hän lisää.

Mandariinien ja klementiinien myynti ylitti merkittävästi viime vuoden Prisman myynnin. Myyntiä vahvisti niiden edullinen hinta. Alkoholiton glögi oli myydyin joulujuoma.

Mitkä olivat sitten suosituimpia lahjoja tänä vuonna? ”Muumimukit ja legot, kodinkoneet, kuten rasvakeittimet ja pannut, kaiuttimet ja varavirtalähteet olivat suosittuja lahjana. Tänä vuonna suosittiin käytännöllisiä lahjoja ja pohdittiin, mitä lahjan saaja saattaisi tarvita. Ilmeisesti lahjoja annettiin enemmän yhdessä perheiden ja kaveriporukoiden kanssa”, selittää Prisman kulutustavaraosaston johtaja Merit Uus.

Myös käsityön suosio oli havaittavissa. Esimerkiksi lankaa ostettiin joulukuussa enemmän kuin viime vuonna.

Joulu- ja jouluruokaostosten kiireisin päivä oli tänä vuonna aatonaatto 23.12.

Virossa vuodesta 2000 lähtien toimineella Prismalla on 14 supermarkettia eri puolilla maata.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
inflaatio joulu joululahjat jouluruoat Merit Uus ostokset Prisma Terje Sahk

3.9.2026 | Ostokset

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

SOK kertoi keväällä Viron Prisma-markettien myynnistä paikalliselle, myös osuuskauppapohjaiselle Coop-ketjulle. Kilpailuviranomaisten hyväksynnän, kaupan vahvistumisen ja nyt syyskuussa myymälä kerrallaan alkavan … Lue lisää

1.9.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman syyskuun tarjoukset

Mainos Prisman syyskuun tarjoukset

11.8.2026 | Ostokset

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Virolaiset ovat ahkeria grillaajia. Neuvostoaikana erityisen suosittuja olivat lihavartaat eli šašlõkit. Nykyään raakamakkarat eli toorvorstid ovat ottaneet vahvan aseman grillimakkaroiden … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman elokuun tarjoukset

Mainos Prisman elokuun tarjoukset

   

20.7.2026 | Mainos | Ostokset

Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Mainos Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Tallinnan ydinkeskustaan on avautunut uusi ostoskeskus, jossa ostokset, hyvä ruoka, kauneuspalvelut ja arkkitehtuuri kohtaavat rauhallisella ja elegantilla tavalla. Artius täydentää … Lue lisää

1.7.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman heinäkuun tarjoukset

Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset

   

11.6.2026 | Ostokset

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron tunnetuin jäätelömerkki on Onu Eskimo (suomeksi Setä Eskimo). Sillä nimellä tunnettiin 106-vuotiaaksi elänyt Evald Rooma, joka perusti vuonna 1934 … Lue lisää

25.4.2026 | Ostokset

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat ovat yksi läntisen Viron suurimmista puutarhatapahtumista. Ne järjestetään kahdesti vuodessa eli keväisin ja syksyisin aivan Viron kesäpääkaupunkina … Lue lisää