Tule Estoniassa maistuu moderni keskiaikainen ruoka.
Tule Estonia sijaitsee Tallinnan vanhankaupungin ytimessä Raatihuoneentorilla. Se tarjoaa kansainvälisen keittiön tyyliä myös vähän erikoisemmista raaka-aineista kuten hirvestä ja karhusta, vanhoista perinteisistä resepteistä ammentaen.
Kesällä suurin osa asiakkaista ruokailee terassilla, josta voi seurata vilkkaan aukion ihmisvilinää. Ravintolan sisätilat ovat nekin vaikuttavat. Kellarikerroksessa ruokaillaan kynttilävalaistuksessa ja yläkerran ikkunoista avautuu näkymä Raatihuoneentorille. Siellä voi myös seurata kokkien työskentelyä avokeittiössä. Joka puolella seinillä on keskiaikaista taidetta ja esineistöä.
Ruokalistalta löytyy jokaiselle jotakin keitoista ja salaateista erilaisiin burgereihin ja paisteihin, joiden annoskoko on perheaterian luokkaa. Paikan suosikkiannos on paistetuista merenantimista koottu lautanen (fried mixed seafood platter). Moni näkyi tilanneen myös mixed grill -annoksen kahdelle.
Tällaisessa paikassa ei ensimmäiseksi tule mieleen tilata pizzaa, mutta Tule Estoniassa se kannattaa. Ohut ja rapea pohja sekä laadukkaat ja tuoreet täytteet tekevät paikan pizzoista ehdottomasti kaupungin parhaimmistoon kuuluvia. Kesällähän pizzan voi syödä terassilla ja juomaksi sopii tuoppi talon mainiota olutta.
Palvelu on ripeää ja ystävällistä, meni paikkaan sitten syömään tai vain drinkille tai tuopilliselle.
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
26.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä
Tallinnan vanhankaupungin vilkkaimmalla kävelykadulla sijaitseva Helsinki Karaoke Baar on vakiinnuttanut asemansa suosittuna illanviettopaikkana erityisesti suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Lavalle nousee iltaisin … Lue lisää
23.5.2025 | Ravintolat
Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta
Italialainen ravintola Controvento on toiminut samassa rakennuksessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä jo yli 30 vuotta. Paikka on onnistunut säilyttämään korkean … Lue lisää
22.5.2025 | Kulttuuri
Katuruokafestivaali Tallinnassa
Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää
19.5.2025 | Ravintolat
6
Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä
Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa
Tommi Grill on koko perheen ruokapaikka. Ruokalistalta löytyvät niin kevyet ruoat, kuten keitot ja salaatit sekä painavammat ruoat pihveistä … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!
Ravintolaketju Lido avaa uuden ravintolan Tallinna ydinkeskustaan, Coca-Cola Plazaan. Viron viidennen Lido-ravintolan ovet aukesivat 30. huhtikuuta. Luvassa ei ole … Lue lisää
Viron merimuseo toivottaa toukokuusta alkaen vierailijat tervetulleiksi kolmelle viihtyisälle kesäterassille. Ensimmäinen niistä sijaitsee Paksun Margareetan tykkitornin katolla, toinen lentosataman … Lue lisää
7.5.2025 | Ravintolat
Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut
UMA MEKK kevät-gourmet on ruokatapahtuma, joka järjestetään Etelä-Virossa 2.–11.5. Kymmenen päivän ajan paikalliset ravintolat ja kahvilat tarjoavat vierailleen parasta … Lue lisää