Tuoretta tietoa Virosta
28.4.2022 | Ostokset

Jari Sarasvuon Trainers´ House laajentaa Viron markkinoille

Teksti Petri Saraste

Jari Sarasvuon Trainers´ House laajentaa Viron markkinoille

 

Informaatioteknologiaan, yritysvalmennukseen ja markkinointiin erikoistunut Trainers´ House rekrytoi kevään ja kesän aikana 30 työntekijää uuteen Tallinnan toimiston. Toiminta Virossa on tarkoitus aloittaa lokakuussa. Henkilöstön koulutus aloitetaan välittömästi yhtiön Helsingin, Turun ja Oulun toimistoissa.

Tallinnan toimiston odotetaan tuottavan enemmän asiakasarvoa ja laajentavan yhtiön kannattavaa liiketoimintaa.

Yhtiö on listattu Helsingin pörssin Nasdaq-listalle ja sen viime vuoden liikevaihto oli 10,3 miljoonaa euroa. Yhtiön pääomistaja on edelleen sen perustaja Jari Sarasvuo.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
informaatioteknologia Jari Sarasvuo koulutus markkinointi rekrytointi Tallinna Trainers´ House yritysvalmennus

3.9.2026 | Ostokset

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

SOK kertoi keväällä Viron Prisma-markettien myynnistä paikalliselle, myös osuuskauppapohjaiselle Coop-ketjulle. Kilpailuviranomaisten hyväksynnän, kaupan vahvistumisen ja nyt syyskuussa myymälä kerrallaan alkavan … Lue lisää

1.9.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman syyskuun tarjoukset

Mainos Prisman syyskuun tarjoukset

11.8.2026 | Ostokset

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Virolaiset ovat ahkeria grillaajia. Neuvostoaikana erityisen suosittuja olivat lihavartaat eli šašlõkit. Nykyään raakamakkarat eli toorvorstid ovat ottaneet vahvan aseman grillimakkaroiden … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman elokuun tarjoukset

Mainos Prisman elokuun tarjoukset

   

20.7.2026 | Mainos | Ostokset

Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Mainos Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Tallinnan ydinkeskustaan on avautunut uusi ostoskeskus, jossa ostokset, hyvä ruoka, kauneuspalvelut ja arkkitehtuuri kohtaavat rauhallisella ja elegantilla tavalla. Artius täydentää … Lue lisää

1.7.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman heinäkuun tarjoukset

Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset

   

11.6.2026 | Ostokset

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron tunnetuin jäätelömerkki on Onu Eskimo (suomeksi Setä Eskimo). Sillä nimellä tunnettiin 106-vuotiaaksi elänyt Evald Rooma, joka perusti vuonna 1934 … Lue lisää

25.4.2026 | Ostokset

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat ovat yksi läntisen Viron suurimmista puutarhatapahtumista. Ne järjestetään kahdesti vuodessa eli keväisin ja syksyisin aivan Viron kesäpääkaupunkina … Lue lisää