5.2.2021 | Kulttuuri
Jaak Joalan muistomerkki peitettiin laulajan lesken vaatimuksesta – Myydäänkö patsas Venäjälle?
Teksti Timo Huttunen, kuva Reet Martinson

The Baltic Guide kirjoitti aiemmin laulaja Jaak Joalan muistomerkin aiheuttamasta kiistasta Viljandissa.
Viljandin kaupunginhallitus päätti tällä viikolla, että paljon keskustelua herättänyt muistomerkki peitetään vanerilevyillä. Yksi syy on laulajan lesken Maire Joalan vaatimus patsaan poistamisesta, kertoi Viljandin kaupunginjohtaja Madis Timpson. Maire Joalan mukaan muistomerkin loppullinen versio on täysin erilainen kuin hänelle esitetty luonnos.
Muistomerkin tehnyt kuvanveistäjä Mati Karmin kertoi, että Venäjältä on oltu häneen yhteydessä ja patsas halutaan ostaa sinne. ”Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vaikka teos ei kelvannut Viljandille, kelpaa se Venäjälle”, totesi taiteilija.
Asiasta kertoi Õhtuleht.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaJaak Joala
kaupunginhallitus
kuvanveistäjä
muistomerkki
patsas
Viljandi
2.9.2026 | Ravintolat
Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa
Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää
31.8.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää
30.8.2026 | Kulttuuri
Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian
Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää
28.8.2026 | Kulttuuri
Kadriorgin valofestivaali
Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää
27.8.2026 | Kulttuuri
Armin van Buuren jälleen Virossa
Grammy-palkittu DJ Armin van Buuren palaa Viroon 5.9. esiintyäkseen kautta aikain maassa kolmatta kertaa. Konserttipaikkana on Tallinnan laululava. Kaupunkiin saapuva … Lue lisää
27.8.2026 | Kulttuuri
Syyssesonki käyntiin Viron ruokakuun merkeissä
Syyskuu on Virossa puutarhojen ja viljelysmaiden satokauden myötä valtakunnallinen ruokakuu. Eri puolilla maata järjestetään lukuisia ruokafestivaaleja, markkinoita ja sadonkorjuutapahtumia, joihin … Lue lisää
26.8.2026 | Kulttuuri
Itämeripäivän ohjelmaa Virossa
Huomenna 27.8. vietetään Itämeripäivää. Virossa päivän ohjelmaan voi pääosin osallistua Tallinnan satamassa, Viron merimuseossa ja Viimsin ulkomuseossa – tai vaikkapa … Lue lisää
25.8.2026 | Kulttuuri
Wintage Weekend Haapsalussa
Monet kaipaavat aikoja, jolloin autot eivät osanneet vielä ajaa itse ja kuljettajien piti oikeasti hallita paljon muitakin taitoja kuin vain … Lue lisää