Tuoretta tietoa Virosta
6.2.2020 | Kolumnit

Hüttünen helmikuussa – Viron vaarallinen liikennekulttuuri

Hüttünen helmikuussa – Viron vaarallinen liikennekulttuuri

Tammikuun alussa koko Viro järkyttyi, kun useita kertoja rattijuopumuksesta tuomittu kuljettaja törmäsi humalapäissään suurella nopeudella toisen autoon.

Kolarissa kuoli 27-vuotias äiti, hänen alle vuoden vanha lapsensa ja 57-vuotias nainen. Kukaan kuolonuhreista ei ollut rattijuopon autossa.

Päihtynyt kuski säilyi hengissä, mutta loukkaantui vakavasti. Hän oli tekohetkellä 3,7 promillen humalatilassa. Luku kertoo, että ryyppäämistä on harjoiteltu ahkerasti. Monet olisivat joutuneet sairaalaan pelkästään tällaisesta alkoholimäärästä.

Syyllisen tuomio tulee olemaan kova, mutta se ei enää auta kuolon­uhreja eikä lievennä omaisten tuskaa.

 

Viron liikenteessä on nollatoleranssi alkoholin käytön suhteen. Kuitenkin joidenkin arvioiden mukaan Viron teillä ajaa joka päivä jopa 4 000 rattijuoppoa. Määrä on yllättävän suuri.

Valvontaa pitäisi tehostaa. Poliisi tekee autoilijoille vain harvoin organisoituja alkoholitestejä. ”Kaikki puhaltavat” -ratsioita on Viron teillä ani harvoin verrattuna esimerkiksi Suomeen.

1990-luvun hulluina vuosina Viron liikenteessä kuoli vuosittain noin 500 ihmistä. Nykyisin määrä on onneksi huomattavasti pienempi. Vuonna 2018 Viron liikenteessä kuoli 67 ihmistä eli, 51 liikennekuolemaa miljoonaa asukasta kohden. Euroopan unionin keskiarvo on 49. Suomessa luku on 43 ja Ruotsissa 32.

Viimeisten vuosien aikana Viron autokanta, katujen ja teiden kunto, teiden merkinnät, liikennemerkit ja liikenteenohjaus ovat parantuneet merkittävästi.

Suhteellisen suurta tieliikennekuolleisuutta eivät siis selitä olosuhteet. Olisiko vika asenteissa?

 

Esimerkiksi kaupungeissa ajetaan surutta päin punaisia liikennevaloja ja tilannenopeudet ovat usein aivan liian suuria. Ylinopeudet maanteillä ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Ohitustilanteissa ajetaan lähes kiinni edellä ajavan takapuskurissa. Joskus näkee aivan hulluja ”läheltä piti” -ohituksia. 

Lisäksi erityisesti maaseudulla suhtautuminen rattijuoppoihin on liian ymmärtäväistä. Ajatellaan, että ”täytyyhän juhlista myös kotiin päästä”.

Toivottavasti tammikuinen liikennetragedia kaikessa karmeudessaan herättää virolaiset vastustamaan entistä päättäväisemmin päihtyneenä tapahtuvaa autoilua ja hengenvaarallista hurjastelua.

Onneksi Viron media on tämän surullisen tapahtuman jälkeen ottanut asiaan tiukasti kantaa ja tuominnut voimakkaasti alkoholin käytön ja ylinopeudet liikenteessä.

 

Hüttünen

Lue lisää samasta aiheesta
autoilu viro liikennekuolemat viro liikenneonnettomuus viro liikenne Viro rattijuoppo rattijuoppous viro ylinopeudet viro ylinopeus viro

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää