Helsingin satamien terminaaleissa panostettu turvallisuuteen – katso kuvat Länsiterminaali 2:sta
Teksti Mikko Virta, kuvat Helsingin Satama Oy
Koronapandemia on huomioitu Helsingin laivaterminaaleissa monella tavalla. Helsingin Satama kertoo verkkosivuillaan, että terminaalitilojen siivousta tehostetaan ja erilaisia pintoja desinfioidaan säännöllisesti.
Käsien desinfiointipisteitä on Länsiterminaali 2:ssa useassa paikassa.
Matkustajia myös muistutetaan hyvästä käsihygieniasta ja turvavälien pitämisestä. Kylttejä ja teippauksia on monissa paikoissa. Terminaaleissa on matkustajille myös useita käsidesipisteitä.
Helsingin Satama suosittelee myös käyttämään kasvomaskia.
Turvallisuusohjeissa muistutetaan muun muassa turvavälien pitämisestä.
Koronapandemia vaikuttaa Helsingin ja Tallinnan väliseen liikenteeseen
Vapaa-ajan matkustaminen Helsingin ja Tallinnan välillä ei ole vielä mahdollista.
Sen sijaan työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne ovat sallittuja 14.5. alkaen Suomen ja Viron välillä. The Baltic Guide uutisoi viime torstaina matkustajaliikenteen alkamisesta.
Viron tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoa maaliskuun matkailijamääristä kommentoitiin useissa lehdissä. Suomalaisten matkailijoiden määrä oli uutisen mukaan vain 36 000 ja … Lue lisää
22.5.2025 | Viro
Näistä puhutaan Virossa
Viron väkiluku väheni Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, … Lue lisää
15.5.2025 | Luonto
10
Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa
Vaikka Viron suurimmat saaret, Saarenmaa ja Hiidenmaa, ovat suomalaisille tuttuja nimeltä, ne ovat silti monelle yhä edelleen kokematta. Esimerkiksi … Lue lisää
13.5.2025 | Viro
Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia
Viron hallitus peruu kahden prosentin puolustusveron, jonka oli määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen väliaikaisesti. Puolustusveron tulee korvaamaan … Lue lisää
10.5.2025 | Viro
Sireenit soivat keskiviikkona Virossa
Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää
1.5.2025 | Viro
Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!
27.4.2025 | Viro
Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla
Sukupuolten palkkaero pysyi lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2024 naisten keskimääräinen bruttoansio oli 10,67 euroa tunnilta ja miesten … Lue lisää
18.4.2025 | Viro
6
Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi
Viron sotamuseo Viimsissä järjestää lauantaina 19. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman, jonka tuotto ohjataan Viron puolustusvoimien ja Viron maanpuolustusliiton (Kaitseliit) veteraanien tukemiseen. … Lue lisää