Tuoretta tietoa Virosta
5.6.2022 | Kulttuuri

Heinäkuun lopussa järjestettävä Viljandi Folk -kansanmusiikkifestivaali julkisti esiintyjänsä

Teksti Mark Taylor
Kuva Henri-Kristian Kirsip / Viljandi Folk Festival

Heinäkuun lopussa järjestettävä Viljandi Folk -kansanmusiikkifestivaali julkisti esiintyjänsä

 

Viljandin kansanmusiikkifestivaali, Viljandi Folk, järjestetään tänä vuonna 28.–31. heinäkuuta. Nyt Viljandi Folk on julkistanut tämän kesän ohjelmansa  ja esiintyjänsä. Mukana on virolaisten taiteilijoiden lisäksi mielenkiintoisia ulkomaisia ​​esiintyjiä eri puolilta maailmaa.

Festivaalin johtajan Ando Kivibergin mukaan tämän vuoden festivaalin ensisijainen tarkoitus on nostaa vironkielisten esiintyjien työtä ja arvostusta. ”Jokaisella perinteisellä tarinalla on kirjoittajansa. Jotkut tarinat jäävät meille vuosikymmeniksi tai jopa vuosisadoiksi ja niistä tulee perinne. Saimme viime vuonna sysäyksen tällaisen ohjelman luomiseksi Jaak Johansonin muistokonsertin myötä”, Kiviberg kertoo.

Tänä vuonna 29. kerran järjestettävällä Viljandi Folk Festivalilla esiintyy 18 ulkomaalaista ja 40 virolaista esiintyjää. Virolaisista ​​esiintyjistä voisi nostaa esiin suositun Duo Ruutin ja energisen PuuLuupin.

Ulkomaisia ​​esiintyjiä ovat muun muassa Góbé Unkarista. Yhtye on kuuluisa hullusta energiastaan ja upeasta lavashowstaan. Tapahtumassa esiintyy myös tanssitrio Hecki Itävallasta. Tämän vuoden festivaalilla on esiintyjiä Euroopasta, Afrikasta, Aasiasta ja Amerikasta.

Täydellinen lista esiintyjistä löytyy täältä.

Lisätietoja festivaalista löytyy täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaali Góbé Hecki kansanmusiikki puuluup Viljandi Viljandi Folk Viljandin kansanmusiikkifestivaali

5.7.2026 | Kulttuuri

Rantakansan festivaali 2026 Viimsissä

Rantakansan festivaali 2026 Viimsissä

Tallinnasta rantatietä Piritan läpi koilliseen vähän matkaa ajaen vastaan tulee paikkakunta nimeltä Viimsi. Paikka ja sen Selver-ruokakauppa on Virossa ainutlaatuinen … Lue lisää

4.7.2026 | Vapaa-aika

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Kolõvan, Lindanise, Reval… Nämä ovat kolme Tallinnan kaupungin vanhakantaista nimeä. Viralliset kaupunkioikeudet nykyinen Tallinna eli silloinen Reval sai vuonna 1248. … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Keskiaikaista hengellisyyttä kokeakseen ei tänäkään kesänä tarvitse matkata tuhansien kilometrien päähän. Vuonna 1283 kaupunkioikeudet saanut Viljandi on linnanraunioineen, mukulakivikatuineen ja … Lue lisää

2.7.2026 | Kulttuuri

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät on yksi Viron suurimmista merta juhlistavista tapahtumista, ja päivien tämänvuotinen iskulause on ”Suvemelu sildumiskoht” eli “Kesätunnelmien ankkuripaikka”. Kolmen … Lue lisää

1.7.2026 | Kulttuuri

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

Yksi Viron uusimmista kesäfestivaaleista, toista kertaa 9.–12.7. järjestettävä KiKuMu muuttaa historiallisen Jänedan kartanon neljän päivän mittaiseksi musiikin, nykytaiteen ja elokuvan … Lue lisää

30.6.2026 | Kulttuuri

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Merenrantakaupunki Haapsalu juhlistaa joka kesä Viron kuuluisia valkeita öitä neljän päivän mittaisella konserttifestivaalilla, joka järjestetään yksissä maan tunnelmallisimmista ja historiallisimmista … Lue lisää

29.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.6.–27.9. Alice ja miljoona kukan maa, Taagepera Taageperan linnan pihamaille on istutettu mielikuvituksen rajoja hipova kesäkukkapuisto.   21.6.–27.9. Lomatehdas-näyttely, Pärnu … Lue lisää