Tuoretta tietoa Virosta
20.7.2022 | Kulttuuri

Fotografiska Tallinna otti käyttöön joustavan pääsylippumaksun

Teksti ja kuva Timo Huttunen

Fotografiska Tallinna otti käyttöön joustavan pääsylippumaksun

 

Kansainvälisiä valokuvanäyttelyitä esittelevä Fotografiska Tallinna otti käyttöön pääsylippujen joustavan hinnoittelun. Lipun hinta riippuu vierailun ajankohdasta. Hinnat ovat erilaiset arkisin ja viikonloppuisin. Halvimmillaan pääsylippu on arkisin aamulla ja myöhään illalla. Kalleinta on lauantaisin keskipäivällä.

”Olemme harkinneet joustavaa hinnoittelua jo kauan. Haluamme tarjota mahdollisuuden vierailuun mahdollisimman monille juuri heille sopivaan hintaan. Näin voimme myös hajauttaa vierailijoita tasaisemmin eri päiville ja eri vuorokaudenaikoihin. Näin parannemme vierailukokemusta”, valaisee Fotografiska Tallinnan toimitusjohtaja Margit Aasmäe.

”Vaikka museoissa ei tällainen hinnoittelu ei ole yleinen, olemme kuitenkin kaikki tottuneet siihen, että elokuvateattereissa, urheilutapahtumissa ja lentolippujen hinnoittelussa näin tehdään”, Aasmäe jatkaa.  

Fotografiska on avoinna päivittäin varhaisesta aamusta myöhään iltaan. ”Tämä on myös tietoinen päätös, jonka tavoitteena on antaa mahdollisimman monille mahdollisuus vierailuun museossa”, kertoo Margit Aasmäe.

Tallinnan Fotografiskassa on tällä hetkellä neljä näyttelyä. Tuorein niistä on amerikkalaisen valokuvataiteilija Frank Ockenfels 3:n näyttely, joka esittelee hänen epätavallisia valokuvataideteoksiansa julkkiksista. Kuvattavina ovat olleet muun muassa Nirvana, David Bowie, David Lynch, Angelina Jolie ja George Clooney.

Carla Gannisin uusmediateos ”Emoij – ilojen puutarha” on digitaaliaikakauden versio taidemaalari Hieronymus Boschin yli 500 vuotta sitten maalaamasta mestariteoksesta ”Maallisten ilojen puutarha” -triptyykistä.

Kiinalaissyntyinen valokuvataiteilija Pixy Liao kritisoi nyky-yhteiskunnan stereotyyppisiä sukupuolirooleja.

Neljäs näyttely ”Näiden taitettujen seinien välissä, utopiaa” on taiteilijaduo Cooper & Gorferin unenomaisen kaunis ja ajatuksia herättävä katsaus naisten maailmaan, jotka ovat joutuneet vaihtamaan asuinpaikkaansa pakkomuuton seurauksena.

Vuonna 2019 avattu Fotografiska Tallinna oli ensimmäinen Fotografiska Tukholman ulkopuolella. Myöhemmin avattiin Fotografiska New York ja vuonna 2023 avataan museot Berliiniin, Miamiin ja Shanghaihin.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
David Bowie David Lynch fotografiska tallinna Nirvana pääsylippu taiteilija valokuvamuseo valokuvataide

6.12.2023 | Kulttuuri

Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa Viroon

Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa Viroon

Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa taas Viroon joulukiertueen merkeissä. Orkesterilla on yhteensä 5 konserttia ympäri Viroa 7.–10.12. Wienin filharmonian … Lue lisää

6.12.2023 | Kulttuuri

camera icon6
Nigulisten museon keskiaikaisia aarteita ei väsy ihastelemasta – uusi lasihissi vie esteettömästi ylös huipulle

Nigulisten museon keskiaikaisia aarteita ei väsy ihastelemasta – uusi lasihissi vie esteettömästi ylös huipulle

Nigulisten museon perusnäyttely koostuu myöhäiskeskiaikaisista alttarikaapeista ja kirkollisista puuveistoksista. Näiden lisäksi seinillä roikkuu komeita aateliskilpiä ja epitafeja sekä Bernt … Lue lisää

4.12.2023 | Kulttuuri

Daniel Herskendal yllätti yleisön musiikillaan

Daniel Herskendal yllätti yleisön musiikillaan

Norjalainen jazzmuusikko Daniel Herskendal oli sunnuntaina konsertoimassa ensi kertaa Virossa. Jazzkaar kutsui multi-instrumentalistin konsertoimaan Nigulisten upeaan kirkkosaliin. Konsertti ”Call … Lue lisää

4.12.2023 | Ravintolat

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

29.11.–15.12. Joulujazz -festivaali, Tallinna, Tartto, Pärnu 1.12.–6.1. Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1. Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1. Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12. … Lue lisää

3.12.2023 | Kulttuuri

Nuorten mielenterveysongelmista kertova elokuva saa ensi-iltansa Tallinnassa

Nuorten mielenterveysongelmista kertova elokuva saa ensi-iltansa Tallinnassa

Palkitun virolaisen lyhytelokuvan ”Obsession” kotimainen ensi-ilta on 12.12. Tallinnan elokuvamuseossa. Lippuja nuorten mielenterveyttä käsittelevän elokuvan ensi-iltaan ja ensi-iltajuhlaan voi … Lue lisää

1.12.2023 | Kulttuuri

Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta

Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta

Joulujazz -festivaalin avajaiskonsertti pidettiin keskiviikkona 29.11. Kumun taidemuseossa Tallinnassa. Kansainvälinen musiikkifestivaali kerää taas Viroon lahjakkaita muusikoita ympäri maailmaa. Jazzkaar … Lue lisää

30.11.2023 | Vapaa-aika

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää

27.11.2023 | Kulttuuri

Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa

Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa

Viro voi valmistautua hervottomaan ja huumorintäyteiseen iltaan, kun komediasensaatio Daniel Sloss astuu lavalle naurattamaan yleisöä. ”Can’t” stand up -show … Lue lisää