Tuoretta tietoa Virosta
20.5.2022 | Kulttuuri

Fotografiskassa aukeaa tänään näyttely, joka kysyy: Jos sinun olisi jätettävä kaikki ja aloitettava uudelleen – kuka olisit?

Teksti Timo Huttunen
Kuvat Cooper & Gorfer

Fotografiskassa aukeaa tänään näyttely, joka kysyy: Jos sinun olisi jätettävä kaikki ja aloitettava uudelleen – kuka olisit?

 

Naistaiteilijat Cooper & Gorfer ovat luoneet tänään 20. toukokuuta avattavan Tallinnan Fotografiskan näyttelyn nimeltä ”Näiden taitettujen seinien välissä, utopiaa”.

Näyttelyn lähtökohtana on ajankohtainen todellisuus, jonka takia monet ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja aloittamaan elämänsä uudelleen alusta.

Sotien aiheuttamat humanitaariset tragediat ja ilmastonmuutoksen vaikutukset aiheuttavat muuttoliikkeiden aaltoja ja mittaamattomia kärsimyksiä.

Kiinnostuksesta ihmisen tarinaan, ovat taiteilijat perustaneet näyttelyyn myös leikkimielisen utopistisen teatterin.

Fotografiskan lehdistötiedotteen mukaan Cooper & Gorfer esittävät katsojalle kysymyksiä: Mihin olet tarttumassa? Missä on salainen paikkasi? Jos sinun olisi jätettävä kaikki ja aloitettava uudestaan alusta – kuka olisit?

Hämmentyneinä oivalluksesta, että elämme utopian menetyksen ajassa, Cooper & Gorfer haastattelivat nuoria naisia, joiden elämä oli tavalla tai toisella hajonnut pakkomuuton seurauksena. Mitkä ovat näiden naisten haaveet, identiteetit ja salaiset kaipaukset?

Näyttelyssä esillä olevien kirkkaanväristen muotokuvien päähenkilöt ovat näitä naisia. Heidät on kuvattu jumalattarina. Kollaasitekniikan ja leikkausten avulla Cooper & Gorfer rakentavat jokaisessa teoksessa monikerroksisia muotoja.

Kuvitteellinen teatteri leikkii pinnoilla, arkkitehtuurilla ja luonnolla. Katsoja joutuu äärettömään suljettuun tilaan, jossa on seiniä, puutarhoja ja oviaukkoja.

Näyttely on avoinna 18. syyskuuta asti.
 
Nina Gorfer ja Sarah Cooper.

 

Cooper & Gorfer ovat taiteilijat Sarah Cooper (USA 1974) ja Nina Gorfer (Itävalta 1979)

Cooper & Gorfer tutkivat muistin, muuton, siirron ja identiteetin vaihtelevuuden kysymyksiä, perustuen niiden naisten elämäntarinoihin, joita he tapaavat tai joiden kanssa he tekevät yhteistyötä.

Sarah Cooper ja Nina Gorfer ovat työskennelleet yhdessä jo vuodesta 2006. Heidän töitään on ollut esillä Hasselblad-keskuksessa Göteborgissa, Tanskan kansallisessa valokuvamuseossa Kööpenhaminassa ja Tukholman Fotografiskassa.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Cooper & Gorfer fotografiska valokuva valokuvaaja valokuvamuseo Virossa valokuvanäyttely valokuvataide

19.3.2025 | Kulttuuri

Metsän ja virolaisuuden sydänmailla

Metsän ja virolaisuuden sydänmailla

Pärnun nykytaiteen museon uusin valokuvanäyttely Metslased (suom. Villit) pohtii luontoa javirolaista identiteettiä. Ovatko virolaiset metsäkansaa, ja miten puut ja … Lue lisää

19.3.2025 | Kulttuuri

Ranskalainen chanson lumoaa yleisön Tallinnassa

Ranskalainen chanson lumoaa yleisön Tallinnassa

Tänä vuonna juhlistetaan Ranskan tunnetuimman chanson-laulajan, Édith Piafin, 110-vuotissyntymäpäivää. Laulajattaren tarina herää henkiin musiikkiteatteriesityksenä Alexela-konserttitalon näyttämöllä torstaina 20. maaliskuuta. … Lue lisää

18.3.2025 | Kulttuuri

Pussy Riot pääesiintyjä Tallinn Colors -festivaalilla 

Pussy Riot pääesiintyjä Tallinn Colors -festivaalilla 

Venäläinen Pussy Riot keulahahmonaan Nadja Tolokonnikova saapuu esiintymään Tallinn Colors 25 -festivaalille. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 11.–13. heinäkuuta. Pussy … Lue lisää

18.3.2025 | Kulttuuri

Tallinn Music Week!

Tallinn Music Week!

Tallinn Music Week (3.–6.4.) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Viron tärkeimmistä musiikkifestivaaleista – maassa, joka tunnetaan niin musiikistaan kuin festivaaleistaankin. … Lue lisää

17.3.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.10.2024–11.1.2026 Kuuluisat merimatkat -näyttely, Tallinna Hiljattain remontoitu upea merimuseo Lennusadam eli Lentosatama kutsuu kaikki tutustumaan uuteen näyttelyyn, joka kertoo … Lue lisää

16.3.2025 | Kulttuuri

Kolmen suuren säveltäjän musiikkia Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa

Kolmen suuren säveltäjän musiikkia Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa

Viron musiikki- ja teatteriakatemian suuressa konserttisalissa kuullaan sunnuntaina 16. maaliskuuta kolmen suuren säveltäjän, Arvo Pärtin, Pjotr Tšaikovskin ja Jean … Lue lisää

14.3.2025 | Kulttuuri

Kolme naistaiteilijaa Kumussa

Kolme naistaiteilijaa Kumussa

Kumun taidemuseossa Tallinnassa avataan perjantaina 14. maaliskuuta näyttely Mein siskokset: Avantgarde ja arkielämä. Näyttely esittelee katsojalle kolmen virolaisen taiteilijasisaruksen … Lue lisää

14.3.2025 | Kulttuuri

Martin Pedanikin yksityisnäyttely kurkistaa kulissien taakse

Martin Pedanikin yksityisnäyttely kurkistaa kulissien taakse

Viron yhden kansainvälisesti tunnetuimman graafisen suunnittelijan Martin Pedanikin yksityisnäyttely avataan perjantaina 14. maaliskuuta Viron taideteollisessa museossa Tallinnassa. Näyttely kantaa … Lue lisää