Tuoretta tietoa Virosta
5.8.2019 | Pääkirjoitus

Elokuun pääkirjoitus: Omenan tuoksu tietää kesän huipennusta

Elokuun pääkirjoitus: Omenan tuoksu tietää kesän huipennusta

Hei, enää kuukausi kesälomaa jäljellä”, parkaisi tuttavani lapsi heinäkuun lopussa. Niin, tosiaan enää ”pelkkä” elokuu aikaa nauttia kesän iloista.

Niin ainakin täällä Virossa, jossa koulutie kutsuu vasta 1. syyskuuta. Se onkin sitten todellinen juhlapäivä, jolloin opettajalle viedään kukkia ja pannaan parhaat tamineet päälle. Ehkä pitkän kesäloman päättymistä onkin syytä juhlia.

 

Omenantuoksuinen elokuu merkitseekin monelle virolaiselle kesän leppoisinta aikaa.

Elokuussa lähdetään reissuun, käydään sukulaisissa, festivaaleilla ja tutustutaan kauniiseen kotimaahan. Silloin on hyvä mennä koko perheen voimin vaikkapa Lottemaalle, koska suurin tungos on jo ohi.

Kesätapahtumia riittää ja ne ovat pääsääntöisesti pieniä ja kodikkaita festareita, joissa ei tarvitse seistä vessajonoissa tai maksaa itseään kipeäksi ruokakojuilla.

Pärnussakin on elokuussa rauhallista, koska Weekend Festival jää tällä kertaa väliin. Se saattaa tietysti myös harmittaa monia.

 

Minulle elokuu on kesän kulta-aikaa. Nautin suunnattomasti lämpimistä, tummista illoista ja verkkaisesta rytmistä.

Elokuussa on tilaa nauttia auringon lämmöstä jopa Pärnun rannalla ilman suurempaa tungosta. Ravintoloihin ei tarvitse jonottaa ja ruokakin on yleensä keskikesää paremmalla tolalla, palvelusta puhumattakaan.

Tekisi myös mieli sanoa, että elokuussa on useimmiten kesän parhaat kelit, mutta näinä helleinfernojen ja käristyskupolien aikoina taidan jättää väliin. Pidetään kuitenkin peukkuja!

Luontoihmisenä pidän siitä, että ilmassa on jo pieni aavistus syksyä, mutta kuitenkin on vielä kesä. Retkeilen mielelläni esimerkiksi Matsalussa, jossa tunnelma on elokuussa kohdillaan: kurkiparvien töräytykset kuuluvat pelloilta, sirkat sirittävät ja sinivatukat kypsyvät.

 

Tässä numerossa kerromme elokuun kodikkaista tapahtumista, kuten Viru Folkista, Muinaistulien yöstä ja Valkean daamin ajasta. Helsingin Taiteiden yökin rantautuu ensimmäistä kertaa Viron puolelle.

Viemme lukijan myös Haapsaluun ja Rakvereen, jotka molemmat ovat täydellisiä kesäretkikohteita, kuten myös vehreä ja kumpuileva Viljandimaa.

 

Omenantuoksuista  ja leppoisaa elokuuta!

 

Mikko Virta

Päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta
elokuussa pärnuun elokuussa tallinnaan elokuu virossa kesäloma koulujen alku lomalle viroon vinkit

9.7.2024 | Pääkirjoitus

Virossa kulttuurista nautitaan arjen keskellä

Virossa kulttuurista nautitaan arjen keskellä

Viron tilastokeskuksen kulttuuriosallistumistutkimuksen mukaan viime vuonna yli puoli miljoonaa Viron asukasta kävi elokuvissa vähintään kerran vuodessa. Noin saman verran … Lue lisää

16.5.2024 | Pääkirjoitus

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kävelen Paljassaaren rantapolkuja ja ihailen Pikakarin rannassa pesivää joutsenparia. Ne tervehtivät minua ja koiriani uimalla uteliaisuuttaan hieman lähemmäs. Autereinen … Lue lisää

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää