6.10.2021 | Vapaa-aika
Viikonloppuna ajetaan perinteinen Saarenmaan ralli
Teksti Timo Huttunen, kuva Eve Jaansoo

8.–9. lokakuuta kilpaillaan Saarenmaan sorateillä jo 54. kerran Saarenmaan rallimestaruudesta. Legendaarinen ralli on järjestetty jo vuodesta 1974 lähtien.
Vuodesta 1993 alkaen ralli on ollut kansainvälinen. Koskaan rallia ei ole järjestetty ilman Kaugatuma-Toomalõukan erikoiskoetta, jota voidaan pitää Saarenmaan rallin tavaramerkkinä. Vuodesta 1980 alkaen on Saarenmaan pääkaupungissa Kuressaaressa ajettu myös kaupunkierikoiskoe. Tänä vuonna kaupunkierikoiskoe kilpaillaan perjantai-iltana.
Kaikkiaan ajetaan 14 erikoiskoetta, joiden yhteenlaskettu pituus on 132 kilometriä. Saarenmaan rallin 2021 avaaminen on perjantaina 8. lokakuuta Kuressaaren keskusaukiolla. Palkintojen jako tapahtuu samassa paikassa lauantai-iltana.
Rallipassi, jolla pääsee seuraamaan kaikkia erikoiskokeita maksaa 20 euroa.
Ralli tuo Viron mantereen ja Saarenmaan väliseen lauttaliikenteeseen ennätysmäärän matkustajia ja autoja, joten lauttaliput kannattaa ostaa etukäteen.
Saarenmaan rallissa pitää kaikkien osallistujien, katsojien ja vieraiden esittää koronarokotustodistus tai todistus sairastetusta Covid-19 -taudista tai tuore negatiivinen koronatestitulos.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaautolautta
erikoiskoe
Kuressaare
Muhu
rallipassi
rally
Saarenmaa
Saarenmaan ralli
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää