Pärnun lentoasema avataan uudelleen – Ministeri Taavi Aas: ”Kentältä voi tehdä myös kansainvälisiä lentoja”
Teksti Timo Huttunen, kuvat Lilli Tölp
Viime kesänä aloitettu Pärnun lentoaseman kunnostustyö on saatu päätökseen ja uudistunut lentokenttä avataan jälleen matkustajaliikenteelle. Lokakuun alussa alkaa taas Pärnun ja Ruhnun saaren välinen lentoliikenne. Matkustajaterminaali ja kiitotie valmistuvat vuoden loppuun mennessä.
Tallinnan lentoaseman johtokunnan puheenjohtajan Riivo Tuvikesen (kuvassa) mukaan investoinnit alueellisiin lentoasemiin ovat tärkeitä. ”Lentokentät ovat tärkeä osa paikallista elämää. Ne toimivat liiketoimintaympäristön katalysaattoreina ja luovat edellytyksiä uusien toimialojen ja yritysten syntymiselle”, Tuvike kertoi.
”Paikallinen yhteisö vastaa investointien hankkimisesta. Uusi lentoasema auttaa Pärnua tässä. Lentokenttä on tärkeä osa alueen houkuttelevuuden lisäämisessä ja kaupungin yhdistymisessä koko maailman kanssa. Se voi johtaa uusiin innovaatioihin, joita nyt emme osaa edes kuvitella”, sanoi Riivo Tuvike.
Tuvike lisäsi, että vuoden 2021 lopussa valmistuvan matkustajaterminaalin käyttöönoton jälkeen Pärnun lentoasema pystyy palvelemaan samanaikaisesti 80 saapuvaa ja 80 lähtevää matkustajaa.
”Lentoasema palvelee ensisijaisesti Viron sisäistä liikennettä, mutta kentältä voi tehdä myös kansainvälisiä lentoja”, kertoi Viron talous- ja rakenneministeri Taavi Aas.
”Pärnun kaupunki ja alueen yritykset ovat tärkeitä kumppaneita lentoasemalle. Uskon, että yhteistyöllä löydämme uusia keinoja kehittää Pärnun elinkeinoelämää ja matkailua”, Aas lisäsi.
Kunnostustyön hinta on 13,9 miljoonaa euroa. Uusittu kiitotie on nyt 1 970 metriä pitkä ja 30 metriä leveä. Lisäksi rullausteitä laajennettiin, kentälle asennettiin automaattinen säävalvontajärjestelmä ja valaistus päivitettiin nykyaikaiseksi. Lisäksi rakennettiin uusi halli huolto- ja pelastuslaiteille.
”Tiimillemme lähes kahden kilometrin kiitotien rakennustyö oli sekä haastava että innostava projekti”, kertoi rakennusyhtiö TREV-2 Grupin hallituksen puheenjohtaja Sven Pertens.
Päätös Pärnun lentokentän kunnostamisesta tehtiin vuonna 2018.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Virolaiset jouluruokaperinteet
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Lue lisää samasta aiheestakansainvälinen lento lentoasema lentokone lentoliikenne lentoterminaali Pärnu Pärnun lentokenttä pärnuun