Tuoretta tietoa Virosta
30.9.2021 | Vapaa-aika

Viikonloppuna on Tallinn International Horse Show – mukana myös kaksi mielenkiintoista viihdeohjelmanumeroa

Teksti Timo Huttunen, kuva Mari Ann Selge

Viikonloppuna on Tallinn International Horse Show – mukana myös kaksi mielenkiintoista viihdeohjelmanumeroa

 

Tallinn International Horse Show 2021 järjestetään tänä vuonna 1.–3. lokakuuta Saku Suurhallissa.

Tapahtuman kolmepäiväiseen ohjelmaan kuuluu niin koulu- kuin esteratsastuskilpailuja. Kansainvälinen tapahtuma tarjoaa korkeatasoisen hevosurheilun lisäksi myös mielenkiintoisia esityksiä. Tänä vuonna ohjelmassa on kaksi maailmankuulua viihdeohjelmanumeroa.

Vuonna 1998 kolme saksalaista veljestä aloittivat tekemään voimisteluliikkeitä hevosen päällä sen liikkuessa. Siitä lähtien Viktor, Thommy ja Jannik ovat olleet sekä ammattiurheilijoita että kuuluisia esiintyjiä. Perjantaina ja lauantaina on mahdollisuus nähdä nämä Brüsewitz-Brüder -veljekset esiintymässä hevostensa kanssa.

Lisäksi lauantaina ja sunnuntaina voi katsoa ranskalaisten ”hevosmiesten” esityksen. Heidän tarinansa alkoi 20 vuotta sitten, kun kolme veljestä alkoivat jäljitellä hevosten tekemiä estehyppyjä. Tästä hauskasta ideasta muodostui Horseman Team ja maailmankuulu ohjelmanumero.

Horseman Team esiintyy ympäri maailmaa. Ryhmään kuuluu jo 18 jäsentä yhdeksästä eri maasta. He ovat myös avanneet ”hevosmieskoulun”. Horseman Team vieraili Virossa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten.

Tallinn International Horse Show vaatii kaikilta tapahtumaan osallistujilta voimassa olevan koronatodistuksen esittämistä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
esteratsastus hevonen Horseman Team kouluratsastus Saku Suurhall Tallinna Tallinn International Horse Show Viro

2.12.2025 | Viro

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää