1.12.2020 | Vapaa-aika
Kesällä pääsee taas laivalla Helsingistä Saarenmaalle – Tallink tekee Saarenmaalle kaksi risteilyä
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Saarenmaan opastetuilla retkillä voi tutustua muun muassa Kuressaaren hienoon piispanlinnaan.
Ensi kesänä pääsee Helsingistä Saarenmaalle taas laivalla. Tallink tekee Saarenmaalle kaksi risteilyä, 20. ja 24. heinäkuuta.
Matka alkaa Helsingistä Victoria I -aluksella kello 17 ja Saarenmaalle saavutaan seuraavana aamuna kello 9.
Saarenmaalla on aikaa olla maissa yhdeksän tuntia. Takaisin Helsinkiin alus lähtee kello 18 ja on perillä seuraavana päivänä kello 12.
Saarenmaalla on mahdollisuus osallistua opastetuille retkille, joiden valikoimassa on muun muassa Saarenmaan ja Muhun saaren kiertoajelu sekä opastettu retki Kuressaaren piispanlinnaan.
Saarenmaan risteilysatama sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Kuressaaresta. Satamasta pääsee kätevästi bussilla Kuressaareen ja takaisin.
Tallink teki ensimmäisen risteilyn Saarenmaalle viime kesänä. Lue lisää Saarenmaasta tästä The Baltic Guiden artikkelista.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestahelsinki saarenmaa
Kuressaare
Muhu
Saarenmaa
saarenmaan risteily
tallink saarenmaa
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää