16.6.2020 | Vapaa-aika
Heinäkuussa pääsee laivalla Turusta Tallinnaan – Tallink tekee kolme risteilyä
Teksti Silja Hurskainen, kuva Tallink Silja
Baltic Queen risteilee heinäkuussa Turun ja Tallinnan välillä.
Tänä kesänä pääsee Suomesta Tallinnaan Helsingin lisäksi myös Turusta. Laivayhtiö Tallink tekee Baltic Queen -aluksella kolme risteilyä Turusta Tallinnaan 7., 14. ja 21. heinäkuuta.
Matkan voi tehdä joko päivä Tallinnassa -risteilynä, jolloin voi viettää kokonaisen päivän Tallinnassa ja palata illalla laivalle tai lähteä reittimatkalle ja jatkaa lomailua Virossa omaan tahtiin.
Baltic Queen lähtee Turusta kello 18 ja saapuu Tallinnaan seuraavana aamuna kello 10. Takaisin Suomeen alus lähtee kello 18 ja on Turussa seuraavana päivänä kello 10.
Matkan varrella laiva pysähtyy Ahvenanmaan Långnäsissä, joten verovapaiden ostosten tekeminen on matkalla mahdollista.
Luonnollisesti risteily tai päivämatka on mahdollista tehdä myös toisin päin, eli Tallinnasta Turkuun.
Tallink ilmoitti hiljattain, että se avaa kesällä laivareitin myös Helsingistä Latvian Riikaan.
Päivä Tallinnassa
Tallinna-päivän aikana ehtii monenlaista. The Baltic Guiden juttuarkistosta löytää Tallinna-hakusanalla loputtomasti ideoita lomapäivän viettoon.
Kokeile esimerkiksi näitä:
Päivä Vanhassakaupungissa
Päivä Kadriorgissa
Päivä Piritalla
Tutustu Tallinnan tärkeimpiin museoihin ja gallerioihin
Bongaa Vanhankaupungin torneja
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestalaivamatkat
Tallink
Tallinna
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää