7.11.2013 | Viro
Saarten elävää historiaa

Saarenmaa ja Muhu tarjoavat myös historiallisia kohteita, joissa viettää helposti kokonaisen päivänkin.
Anglan perinnekulttuurikeskuksesta löytyy ihasteltavaa aina lampaista paikallisiin käsityö- tuotteisiin. Kuressaaresta on keskukseen hieman matkaa, mutta se kannattaa taittaa, jos haluaa viettää unohtumattoman päivän kulttuurin parissa. Vuonna 2011 avatun keskuksen käsityöpajoissa viihtyvät perheellisetkin.
Anglan tuulimyllykukkulalla seisoi sen kultaaikoina yhdeksän tuulimyllyä, jotka jauhoivat kylän jauhot. Tänä päivänä niistä on jäljellä viisi, joista yksi on kunnostettu suorittamaan vanhaa tehtäväänsä: mylly jauhaa jyviä vielä tänä päivänäkin. Tuulimyllyjen sisälle on rakennettu näyttely, jossa pääsee tarkemmin tutustumaan niiden käyttö- ja toimintatapoihin.
Omanlaistaan historiaelämystä tarjoaa Koguvan kylä, jossa kirjailija Juha Smuuli on syntynyt. Smuulin syntymäkoti on nykyään museo, jossa kannattaa ehdottomasti piipahtaa.
Historialliset rakennukset ovat kaunista katsottavaa. Moni niistä onkin julistettu suojelukohteiksi, mutta löytyy alueelta myös vakituisia asukkaita. Koguvassa on myös mahdollista yöpyä, ja vaikka lähin supermarket ei olekaan aivan kulman takana, ei matkailijan tarvitse olla huolissaan; kylän ravintola tarjoaa paikallisia herkkuja nälkäisille.
Mistä löytää?
Koguvan kylä sijaitsee Muhun saarella.
Lisätietoa: www.muhumuuseum.ee.
Angla sijaitsee Leisin kunnassa Saarenmaan pohjoisrannalla.
Lisätietoa: www.anglatuulik.eu.
TEKSTI LAURA KOIVISTO, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
25.7.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viroon sijoitetaan 600 ruotsalaista vankia Viro ja Ruotsi allekirjoittivat 18. kesäkuuta vankilavuokrasopimuksen. Viisivuotinen sopimus antaa Ruotsille mahdollisuuden käyttää Viron … Lue lisää
23.7.2025 | Historia
Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan
YouTube-sarja Minun Tallinnani on viihdyttänyt katsojia jo yli 30 jakson verran. Sarjassa Risto Lassila tutustuttaa suomalaisia Tallinnan nähtävyyksiin, palveluihin, … Lue lisää
22.7.2025 | Historia
Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi
Historioitsija Mart Laarin kirja Metsäveljet. Aseellinen vastarinta rautaesiripun takana toisen maailmansodan jälkeen käsittelee Baltian maiden vapaustaistelijoiden, metsäveljien, vastarintaa neuvostomiehityksen … Lue lisää
14.7.2025 | Mainos | Viro
Mainos Itä-Viron helmet – kymmenen pakollista kohdetta
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
8.7.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Mikä tekee matkailusta niin kiehtovaa ja koukuttavaa? Sanotaan, että matkailu avartaa. Se pitää paikkansa. Kun maisemat vaihtuvat ja et … Lue lisää
4.7.2025 | Viro
Idän ja lännen portilla
Korkealla rantatörmän päällä Narvan kaupunkia vartioi mahtava Hermannin linna ja toisella puolella Iivananlinna röyhistelee paksumuurista rintaansa. Näiden kahden välillä … Lue lisää
23.6.2025 | Viro
The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää juhannusta!
11.6.2025 | Viro
Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?
Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen suomalaismatkailun numeroita avatessa näkyy, että yöpymiset ovat vahvasti siirtyneet pois perinteisestä hotellimajoituksesta. Suomalaisten matkailua Viroon … Lue lisää