Tuoretta tietoa Virosta
1.4.2020 | Viro

Verkkouutinen Ensimmäinen koronaviruskuolema Tallinnassa

Ensimmäinen koronaviruskuolema TallinnassaKoronavirus vaati maaliskuun viimeisenä päivänä ensimmäisen kuolonuhrin Tallinnassa.

Maaliskuun viimeisenä päivänä Tallinnassa sijaitsevassa Pohjois-Viron aluesairaalassa kuoli Covid-19-virukseen 81-vuotias nainen. Kyseessä on Viron viides koronaviruksen aiheuttama kuolintapaus ja ensimmäinen Tallinnassa. Kaikki kuolleet ovat olleet yli 80-vuotiaita.

Viron terveysviraston huhtikuun 1. päivän tietojen mukaan maassa on nyt todettu 779 vahvistettua koronavirustartuntaa. Testejä on tehty 14 353. Koronaviruksen takia sairaalahoidossa on tällä hetkellä 95 potilasta.

Eniten tartuntoja on Saarenmaan saarella, toiseksi eniten Harjumaan maakunnassa, johon Tallinnakin kuuluu. Keski-Viron maakunnissa tartuntoja on edelleen vain muutamia, kun taas Etelä-Viron Võrumaan maakunnassa tartuntoja on kolmanneksi eniten.

Tästä löydät The Baltic Guiden koronavirusaiheinen tietopaketin, jossa on myös linkit aihetta aiemmin käsitelleisiin uutisiin.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
corona tallinnassa covid viro eckerö line korona korona laivoilla koronavirus virossa laivaliikenne korona tallink korona viking line korona

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää