21.6.2019 | Viro
Verkkouutinen Tuore tutkimus: Tallinna selvästi edullisempi kuin Helsinki
Tutkimuksesta selviää, että muun muassa miesten hiustenleikkaus on Tallinnassa selvästi edullisempi kuin Helsingissä.
Tallinna on yhä selvästi edullisempi hintatasoltaan kuin Helsinki, selviää tuoreesta tutkimuksesta, jonka Eesti Konjunktuuriinstituut teki kesäkuussa.
Tutkimuksessa vertailtiin Tallinnan ja Helsingin ruoka-aineiden, juomien ja erilaisten palveluiden hintoja.
Suurin osa vertailluista tuotteista on Helsingissä kalliimpia. Esimerkiksi juomat maksavat Helsingissä 26–151 prosenttia enemmän kuin Tallinnassa.
Erot olivat suuria myös palveluissa. Yksi yö hotellissa maksaa Tallinnassa keskimäärin 129 euroa, Helsingissä 173 euroa.
Sama tilanne on myös ravintoloissa. Vertailussa ollut pasta bolognese on Helsingissä 75 prosenttia kalliimpi.
Kauneuspalveluissa erot olivat niin ikään selviä. Miesten hiustenleikkaus on tutkimuksen mukaan Helsingissä 86 prosenttia kalliimpi kuin Tallinnassa. Hammaslääkärin palveluissa hintaerot olivat vieläkin suurempia.
Asiasta kertoi muun muassa Viron yleisradio ERR. Jutun voi lukea tästä.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaruuan hinta
ruuan hinta suomessa
ruuan hinta virossa
10.6.2026 | Kauneus
Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028
Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää
6.6.2026 | Viro
6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin
Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää
3.6.2026 | Viro
Viron lipun päivä
Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää
29.5.2026 | Viro
Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa
Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää
27.5.2026 | Viro
Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla
Kaupunkien välisiä kaukoliikenteen bussiyhteyksiä Virossa varsin selvästi hallitseva Lux Express lisää kesäkaudeksi päivittäisten lähtöjen määrää Tallinnasta Pärnuun, Saarenmaan Kuressaareen, … Lue lisää
25.5.2026 | Viro
Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville
Keskiviikosta 27.5.2026 alkaen Tallinnan joukkoliikenteen busseissa ja raitiovaunuissa voi matkan maksaa kaikkien sisään- ja ulospääsyovien luona lähimaksu- eli NFC-ominaisuudella … Lue lisää
25.5.2026 | Mainos | Viro
Mainos Uusi suosikkikohteesi Virossa!
Viron pisimmät hiekkarannat Peipsijärven pohjoisrannikolla sijaitseva Viron pisin hiekkaranta on upea. Siellä yhtenäistä hiekkarantaa on yli 30 kilometriä. Kesäisin … Lue lisää
25.5.2026 | Mainos | Viro
Mainos Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä
Jos etsit kesälomaa, jossa yhdistyvät raikas meri-ilma, pikkukaupungin elämänrytmi ja helppo perillepääsy, kannattaa katse kääntää nyt Saarenmaan suuntaan. Saarenmaa … Lue lisää