26.3.2019 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Tallinnan Televisiotornin uusi näyttely kurkistaa solujen sisälle ja esittelee virolaista geenitutkimusta
Tallinnan Televisiotorni on "pakollinen" nähtävyys, ja upeiden maisemien lisäksi siellä on aina kiinnostavia vaihtuvia näyttelyitä.
Tallinnan Televisiotornissa avataan perjantaina 29.3. uusi näyttely nimeltä Nerokkaat geenit (viroksi Geeniaalne).
Näyttelyssä sukelletaan solun sisään tutkimaan ihmiskunnan menneisyyttä, nykytilaa ja tulevaisuuttakin. Geenit määräävät ulkonäkömme ja myös osan terveytemme kehittymisestä. DNA-tutkimus paljastaa, millaiset riskit yksittäisellä henkilöllä sairastua perinnöllisiin tauteihin, kuten tyypin 2 diabetekseen.
Näyttely on koottu Tarton yliopiston Viron geenipankin aineistosta, jossa oli vuoden 2018 lopussa 157 000 geeninäytettä.
Geenitutkimuksen avulla voidaan muun muassa suunnitella yksilöllistä lääketiedettä, joka auttaa synnynnäisten harvinaisten sairauksien diagnosoinnissa ja hoidossa, syövän täsmähoidossa, usein esiintyvien sairauksien perinnöllisten riskipisteiden laskemisessa ja farmakogenetiikassa, jossa työskennellään parhaiten sopivien lääkkeiden valitsemiseksi jokaiselle henkilölle.
Näyttelyn sisällön ovat laatineet Tarton yliopiston genomiikan instituuttiin kuuluvat Viron geenipankki ja Viron biokeskus.
Mistä löytää?
Nerokkaat geenit -näyttely 29.3.–31.12.2019, Televisiotorni, Kloostrimetsa tee 58a, Tallinna. Näyttely on avoinna kello 10–18.
Teksti Timo Huttunen, kuva Tõnu Tunnel / Toolbox Estonia
Lue lisää samasta aiheestaDNA
geenipankki
geenit
näyttely teletornissa
tallinnan teletorni
tallinnan televisiotorni
teletornin uusi näyttely
viron nähtävyydet
4.6.2026 | Vapaa-aika
European Disc Golf Festival 2026
Yksi viime vuosien nopeimmin kasvaneista urheilulajeista on frisbeegolf, joka on saavuttanut valtavan suosion niin Virossa kuin muuallakin Euroopassa. Siksi … Lue lisää
2.6.2026 | Vapaa-aika
Viron ilmailupäivät 2026
Viron ilmailumuseo tarjoaa ilmailun ystäville perinteisen lentonäytöksen ja toivottaa vierailijat tervetulleiksi Viron ilmailupäiville 2026. Kahden päivän ajan, 6.–7.6. perheet ja … Lue lisää
13.5.2026 | Vapaa-aika
Karlovan päivät Tartossa
Karlova on kaupunginosa aivan Tarton keskustan eteläpuolella, ja se on ainutlaatuinen koko Euroopassa. Alueella on vahva yhteisöhenki, jota juhlistetaan … Lue lisää
12.5.2026 | Ravintolat
Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026
Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää
9.5.2026 | Vapaa-aika
5
Pidä lapset liikkeellä lomalla – viihdyttäviä kohteita koko perheelle
Loma Virossa on erinomainen valinta lapsiperheelle, mutta vaikka maasta löytyy satoja laadukkaita leikkipuistoja, koko lomaa ei ehkä kannata viettää … Lue lisää
5.5.2026 | Vapaa-aika
Romurallia yläilmoissa
Itä-Virumaalla, Jõhvistä Tarttoon vievän maantien varrella Väike-Pungerjassa järjestetään lauantaina 9.5. romuralli paikassa, joka on hieman sivussa kaupungeista mutta ainutlaatuinen … Lue lisää
23.4.2026 | Vapaa-aika
Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla
Vapunpäivä eli 1.5. on Virossa muodostunut jo perinteikkääksi amerikkalaisten autojen harrastajien kaudenavajaispäiväksi. Tänä vuonna avajaisia vietetään aiempaa näyttävämmin, koko … Lue lisää
22.4.2026 | Vapaa-aika
Rattafest 2026 -pyöräilyfestivaali
Rattafest 2026 on monipäiväinen festivaalihenkinen retkipyöräily- ja ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään luonnonkauniilla Setomaan alueella Kaakkois-Virossa. Tapahtuma on suunniteltu olemaan enemmän … Lue lisää