Tuoretta tietoa Virosta
26.3.2019 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Tallinnan Televisiotornin uusi näyttely kurkistaa solujen sisälle ja esittelee virolaista geenitutkimusta

Tallinnan Televisiotornin uusi näyttely kurkistaa solujen sisälle ja esittelee virolaista geenitutkimustaTallinnan Televisiotorni on "pakollinen" nähtävyys, ja upeiden maisemien lisäksi siellä on aina kiinnostavia vaihtuvia näyttelyitä.

Tallinnan Televisiotornissa avataan perjantaina 29.3. uusi näyttely nimeltä Nerokkaat geenit (viroksi Geeniaalne).

Näyttelyssä sukelletaan solun sisään tutkimaan ihmiskunnan menneisyyttä, nykytilaa ja tulevaisuuttakin. Geenit määräävät ulkonäkömme ja myös osan terveytemme kehittymisestä. DNA-tutkimus paljastaa, millaiset riskit yksittäisellä henkilöllä sairastua perinnöllisiin tauteihin, kuten tyypin 2 diabetekseen.

Näyttely on koottu Tarton yliopiston Viron geenipankin aineistosta, jossa oli vuoden 2018 lopussa 157 000 geeninäytettä.

Geenitutkimuksen avulla voidaan muun muassa suunnitella yksilöllistä lääketiedettä, joka auttaa synnynnäisten harvinaisten sairauksien diagnosoinnissa ja hoidossa, syövän täsmähoidossa, usein esiintyvien sairauksien perinnöllisten riskipisteiden laskemisessa ja farmakogenetiikassa, jossa työskennellään parhaiten sopivien lääkkeiden valitsemiseksi jokaiselle henkilölle.

Näyttelyn sisällön ovat laatineet Tarton yliopiston genomiikan instituuttiin kuuluvat Viron geenipankki ja Viron biokeskus.

 

Mistä löytää? 

Nerokkaat geenit -näyttely 29.3.–31.12.2019, Televisiotorni, Kloostrimetsa tee 58a, Tallinna. Näyttely on avoinna kello 10–18.

 

Teksti Timo Huttunen, kuva Tõnu Tunnel / Toolbox Estonia

Lue lisää samasta aiheesta
DNA geenipankki geenit näyttely teletornissa tallinnan teletorni tallinnan televisiotorni teletornin uusi näyttely viron nähtävyydet

10.5.2025 | Vapaa-aika

Silakkajuhlat Laon kylässä

Silakkajuhlat Laon kylässä

Kukapa ei rakastaisi korppujauhoissa pyöriteltyjä ja voissa paistettuja silakkafileitä! Tänään 10. toukokuuta niitä ja monia muita silakkaisia ruokia on … Lue lisää

8.5.2025 | Vapaa-aika

Corgi Fest -tapahtuman pääesiintyjiä ovat corgi-koirat

Corgi Fest -tapahtuman pääesiintyjiä ovat corgi-koirat

Sanotaan, että ihmiset voidaan jakaa kahteen kate”gorki”aan: niihin, jotka näkevät corgeja kaikkialla – jopa sanassa ”kategoriat”– ja sitten kaikkiin … Lue lisää

4.5.2025 | Ostokset

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää

3.5.2025 | Vapaa-aika

Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa

Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa

Sauna on olennainen osa suomalaista ja virolaista kulttuuria. Suomessa sauna löytyy lähes jokaisesta kodista, ja myös Virossa erityisesti maaseudulla … Lue lisää

18.4.2025 | Vapaa-aika

Baltian suurin maatalousnäyttely Maamess 

Baltian suurin maatalousnäyttely Maamess 

Maamess (24.–26.4) on Viron johtava maataloustapahtuma, josta on kasvanut myös koko Baltian suurin alan tapahtuma. Se kattaa laajasti maatalouden … Lue lisää

9.4.2025 | Vapaa-aika

airBaltic lentää tänä kesänä Tallinnasta 20 kohteeseen

airBaltic lentää tänä kesänä Tallinnasta 20 kohteeseen

Lentoyhtiö airBaltic tarjoaa tänä kesänä suoria lentoja Tallinnasta yhteensä 20 eri kohteeseen Euroopassa ja sen ulkopuolella. Laaja reittivalikoima palvelee … Lue lisää

27.3.2025 | Vapaa-aika

Uusi lasten leikkipaikka Tallinnan vanhaankaupunkiin

Uusi lasten leikkipaikka Tallinnan vanhaankaupunkiin

Jos etsit lomasi aikana lapsille sopivaa leikkipaikkaa Tallinnassa, sellainen löytyy aivan Vanhankaupungin puistonpuoleisen muurin kupeesta. Suurtüki-kadun vieressä sijaitseva Tornide … Lue lisää

20.3.2025 | Vapaa-aika

Suuri pelikuukausi PROTO:ssa 

Suuri pelikuukausi PROTO:ssa 

Suuri pelikuukausi PROTO:ssa on täydessä vauhdissa! Joka maaliskuu Keksintötehdas PROTO on täynnä erilaisia ​​pelejä, joista niin lapset kuin aikuisetkin … Lue lisää