Tuoretta tietoa Virosta
31.1.2019 | Viro

Verkkouutinen Tallinnan Viru-hotellilla suuri pelastusharjoitus

Tallinnan Viru-hotellilla suuri pelastusharjoitusJos näet tänään tai huomenna savua Tallinnan Viru-hotellin ympäristössä, kyseessä on luultavasti paloharjoitus.

Tallinnan Viru-hotellin lähistöllä liikkuvan ei tarvitse säikähtää tänään ja huomenna perjantaina mahdollisesti runsasta pelastusmiehistön määrää.

Sokos Hotel Virussa ja Solo Sokos Hotel Estoriassa järjestetään palomiesten koulutus, jossa jäljitellään oikeita palovaurioita. Mukana koulutuksessa on neljä pelastusmiehistöä.

Baltic News Services -uutistoimiston haastatteleman hotellin toimitusjohtajan Klaus Ekin mukaan kyseessä on samalla jokavuotinen henkilökunnan paloharjoitus, josta on tehty tällä kertaa aiempaa suurempi. Harjoituksen tarkoitus on, että henkilökunta voi testata toimintavalmiuksiaan eri tilanteissa, joita harjoituksessa tulee eteen.

Harjoituksen aikana hotellin edessä on pelastuslaitoksen ajoneuvoja ja saattaa näkyä myös ”savua”, jota käytetään harjoituksissa. 

Liikenne hotellin ympärillä toimii normaalisti, mutta harjoitusten aikana taksien ja muiden autojen pysäköinti hotellin edessä voi hankaloitua.

 

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
paloharjoitus paloharjoitus viru hotellissa sokos hotel viru

15.8.2026 | Viro

camera icon5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää

14.8.2026 | Viro

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta  huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää

12.8.2026 | Viro

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää

7.8.2026 | Viro

Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan

Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan

Narvan vanhakaupunki jatkaa uudistumistaan Stockholmin aukion toisen rakennusvaiheen myötä. Hanke on osa toisessa maailmansodassa ja sen jälkeisessä neuvostorakentamisessa Narvan raatihuoneen … Lue lisää

1.8.2026 | Viro

Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –

Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –

Viron pohjoisrannikolla, reilun 70 kilometrin päässä Tallinnasta itään sijaitsee maan suurin ja vanhin, vuonna 1971 perustettu, Lahemaan kansallispuisto. Sen pinta-alasta … Lue lisää

27.7.2026 | Mainos | Viro

”Itä-Virossa on yksi upeimmista hiekkarannoista, jolla koskaan olen käynyt”

Mainos ”Itä-Virossa on yksi upeimmista hiekkarannoista, jolla koskaan olen käynyt”

Kokenut Viron-matkaaja Heikki Nenonen on viime vuosina suunnannut yhä useammin maan itäosiin. Tutuiksi ovat tulleet alueen luontokohteet, kuten Viron korkein … Lue lisää

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää