10.4.2018 | Henkilö
Suomalainen Virossa
![Suomalainen Virossa](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2018/04/bg0418_48_pic_Thea-Ekholm_f_ach_1-650x471.jpg)
Thea Ekholm muutti miehensä kanssa Viroon kolme vuotta sitten Helsingistä, kun molemmat halusivat tehdä elämänmuutoksen. Yrittäjäpariskunta asettui asumaan Tallinnan naapurikuntaan Viimsiin.
Ekholm työskentelee päätoimittajana Tallinna24-verkkolehdessä nyt toista vuotta.
Mitä olet oppinut Virossa?
”Olen oppinut tekemisen meininkiä. Virolaiset suhtautuvat uusiin ideoihin avoimesti ja ovat valmiita kokeilemaan uusia asioita ennakkoluulottomasti. Virolaiset eivät myöskään koskaan sano ensimmäiseksi ’ei’ mihinkään asiaan.
Myös oma ajattelutapa on muuttunut. Yksi syy muuttoomme oli se, että Suomessa ei enää jaksanut ideoida uutta, kun se tuntui aina niin vaikealta. Täällä kun ehdottaa jotakin, niin ihmiset innostuvat. Se vaikuttaa omaan fiilikseen.”
Mitä muuttaisit Virossa?
”Toivoisin, että rasismi ja pelko ulkomaalaisia kohtaan vähenisi. Ymmärrän, että maan, jonka yli useampikin valloittaja on surutta kävellyt, kansalaiset ovat epäluuloisia. Viron oma hyvinvointi vielä niin ohutta ja on vielä niin paljon tekemistä virolaisten oman hyvinvoinnin kanssa.
Mutta pienenä maana Viro ei tule pärjäämään ilman siirtolaisia. Väestö ikääntyy aivan kuten Suomessa ja työtä tekeville veronmaksajille on tarvetta.”
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestamuutto viroon
päätoimittaja
tallinna24
thea ekholm
viimsi
viroon muuttaminen
yrittäjä
16.7.2024 | Henkilö
Virosta löytyy menoa ja meininkiä –
Näyttelijät Meri Nenonen ja Anu Palevaara hyppäävät kyytiini ja otamme suunnaksi Kahvila Boheemin. Ystävykset ovat viettäneet viimeiset viisi päivää … Lue lisää
18.6.2024 | Henkilö
Valdur Mikita: ”Parhaista paikoista ei kannata kertoa kenellekään”
Sinulta on julkaistu suomeksi kaksi teosta, Kantarellin kuuntelun taito ja Lingvistinen metsä. Molemmat ovat käyneet kirjastojen lainaustilastojen huipulla ja … Lue lisää
13.5.2024 | Henkilö
Kahden kansan ääni
Kun maidensa ykkösräppärit istuvat haastattelupöytään, on käytössä kolme kieltä. Nublu puhuu viroa, Mikael Gabriel suomea, keskenään muusikot kommunikoivat englanniksi. … Lue lisää
1.2.2024 | Henkilö
Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen
Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää
28.1.2024 | Henkilö
Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”
Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää
14.1.2024 | Henkilö
Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa
Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää
17.11.2023 | Henkilö
Kirjailija inspiroituu Virosta
Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää
14.11.2023 | Henkilö
”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa”
KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää