Tuoretta tietoa Virosta
15.1.2018 | Viro

Etelä-Viro – TBG suosittelee

Etelä-Viro – TBG suosittelee

1. Võrumaan savusaunat

”Enne söömata, kui saunata” eli mieluummin syömättä kuin saunatta, sanovat võrulaiset. Võrumaan perinteiset savusaunat on merkitty Unescon henkisen perinnön luetteloon. Ruokaakaan ei tarvitse unohtaa, koska Võrumaalla on tarjolla myös saunassa savustettuja perinnetuotteita. Lähes 30 savusaunan luettelo on sivulla savvusann.ee/index.php/wo/asukohad/turismisaunad.

2. XXVI Viljandin perinnemusiikkifestivaali

Viron kulttuuripääkaupungin suurin vuosittainen tapahtuma järjestetään 26.–29.7. teemalla Sajaga (täyttä sataa). Virolaisten tunnettujen muusikoiden lisäksi esitellään nuorten lavalla uusia kykyjä. Artisteja tulee myös monista maista Kiinasta ja USA:sta lähtien.

3. Setomaan pääsiäinen

Setomaan kulttuurin olennainen osa on ortodoksisella uskonnolla, jonka suurimpia juhlapäiviä on pääsiäinen. Laskiainen eli maaselitsa on viikkoa myöhemmin kuin Suomessa eli 18.2. Silloin juhlitaan viimeistä kertaa ennen paastoa. Pääsiäisyön (7.–8.4.) jumalanpalvelus esimerkiksi kuvan Obinitsan kirkossa on vieraillekin hieno elämys.

4. Seto Folk

Settojen kulttuurin pääsee tutustumaan myös 29.–30.6. Värskassa, jonne tulee esiintymään paikallisten esiintyjien lisäksi muun muassa Väikeste Lõõtspillide Ühing. Tämän vuoden tunnus on Peo peal, jonka voi ymmärtää monella eri tavalla.

5. Valga-Valka-kaksoiskaupunki

Viron Valgan ja Latvian Valkan välistä rajaa ei huomaa oikeastaan kuin kaupunkien kauppojen nimikylteistä. Rajan pinnassa olevat alkoholimyymälät tarjoavat myös muita edullisia tuotteita ja muiden myymälöiden valikoima on erilaista Latviassa kuin Virossa. 

 

Miten pääsee?

Bussi:
Bussit ajavat Tallinnasta Võruun nelisen tuntia. Valgaan matka kestää vähän yli 4 h ja Viljandiin 2,5 h. Lippujen hinnat ovat matkasta riippuen noin 5–15 e.

Juna:
Junamatka Tallinnasta Viljandiin kestää noin 2,5 h.
Vuoroja on neljä päivässä.

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Mikko Savikko, Peeter Paaver, EAS, Toomas Tuul

 

Lue lisää samasta aiheesta
mitä tehdä etelä-virossa Seto Folk Setomaan pääsiäinen Valga-Valka-kaksoiskaupunki Viljandin perinnemusiikkifestivaali

10.6.2026 | Kauneus

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää

6.6.2026 | Viro

camera icon6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää

3.6.2026 | Viro

Viron lipun päivä

Viron lipun päivä

Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää

29.5.2026 | Viro

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää

27.5.2026 | Viro

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

  Kaupunkien välisiä kaukoliikenteen bussiyhteyksiä Virossa varsin selvästi hallitseva Lux Express lisää kesäkaudeksi päivittäisten lähtöjen määrää Tallinnasta Pärnuun, Saarenmaan Kuressaareen, … Lue lisää

25.5.2026 | Viro

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Keskiviikosta 27.5.2026 alkaen Tallinnan joukkoliikenteen busseissa ja raitiovaunuissa voi matkan maksaa kaikkien sisään- ja ulospääsyovien luona lähimaksu- eli NFC-ominaisuudella … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Mainos Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Viron pisimmät hiekkarannat Peipsijärven pohjoisrannikolla sijaitseva Viron pisin hiekkaranta on upea. Siellä yhtenäistä hiekkarantaa on yli 30 kilometriä. Kesäisin … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Mainos Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Jos etsit kesälomaa, jossa yhdistyvät raikas meri-ilma, pikkukaupungin elämänrytmi ja helppo perillepääsy, kannattaa katse kääntää nyt Saarenmaan suuntaan. Saarenmaa … Lue lisää