Joulupöytään voi Viron-matkalta tuoda virolaisia piparkakkuja. Valikoimat ovat valtavat.
TBG testasi virolaisia piparkakkuja.
Virossa piparkakku on yhtä tärkeä joululeivonnainen kuin Suomessakin. Piparkakun maku on kuitenkin hieman erilainen kuin pohjoisnaapurissa. Pipari on usein nimensä mukaisesti pippurisempi tai muuten mausteisempi.
The Baltic Guide testasi kuuden eri virolaisen valmistajan piparkakut. Testissä oli mukana ”peruspiparkakkuja”, eli mukaan ei otettu jo valmiiksi kuorrutettuja tai muuten voimakkaasti koristeltuja pipareita.
Testissä erottui selvä kolmen kärki keskenään varsin pienin piste-eroin. Ykköseksi nousivat Eesti Leivatööstusen appelsiinilla maustetut piparkakut, jotka toisaalta jakoivat mielipiteitä kovasti. Puolet ryhmästä antoi sille korkeat pisteet, toinen puoli selvästi vähemmän.
Testin kakkoseksi tulivat Kalevin piparkakkuhahmot, jotka ovat maultaan kenties lähimpänä suomalaisia piparkakkuja. Kalevin piparkakut valittiin marraskuussa Viron ruokamessuilla yleisön suosikiksi.
Kolmanneksi testissä nousi Marmitonin mantelilla maustettu piparkakku, jota moni kehui kiinnostavaksi ja erilaiseksi. Komeaan piparkakkutaikinasta tehtyyn aarrearkkuun kumotut Reval Kondiiterin piparit tulivat neljänsiksi. Saman pistemäärän saivat hiidenmaalaiset piparkakut.
Peräjänpitäjiksi jäivät Saare Leib -valmistajan piparkakut, jotka arvioijista tuntuivat lähinnä tavallisilta tummilta pikkuleiviltä.
The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää
Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää
21.11.2025 | Ostokset
Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia
Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää
18.11.2025 | Ostokset
Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu
Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun
Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää
4.11.2025 | Ostokset
Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä
Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää
1.11.2025 | Ostokset
Martin markkinat Tallinnassa
Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää