9.10.2017 | Viro
Verkkouutinen Suomalaisfirma voitti kilpailun Tallinnan kaupunginmuurin valaistuksen suunnittelusta
Ensi vuoden loppuun mennessä Tallinnan vanhankaupungin muurit saavat uuden valaistuksen.
Suomalainen Lightning Design Collective Oy voitti Tallinnan kaupungin järjestämän kilpailun, jolla etsittiin ratkaisua Tallinnan vanhankaupungin muurien ja tornien valaisemiseksi. Uusi valaistus valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä.
Valintalautakunnan mukaan suomalaistyössä on parhaiten tuotu esille tornien kolmiulotteisuus ja ikkuna-aukkojen muodot. Valaistusratkaisu on tyyliltään yhtenäinen eikä laikullinen.
Vanhankaupungin muurien ja tornien valaistuksen tarkoitus on nostaa esille ainutlaatuista maisemaa ja korostaa sen merkitystä. Samalla uusi valaistus tekee Vanhankaupungin yömaisemista entistäkin kauniimmat. Hämärän aikaan Vanhassakaupungissa liikkuminen tulee olemaan yhä hienompi elämys.
Valaistava alue sisältää muun muassa 27 tornia, kaupunginmuurin, Toompean rinteen ja Patkulin portaat. Suunnittelukilpailun voittaja julkistettiin viime perjantaina.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheesta
kaupunkisuunnittelu
Lightning Design Collective
suunnittelukilpailu
valaistus
29.7.2025 | Viro
Viisi tapaa olla jäämättä Viroon
Kun matkustaa ulkomailla, on aina syytä käyttää maalaisjärkeä ikävien tilanteiden välttämiseksi eikä Viro ole poikkeus. Vaikka virolaisilla on täysi … Lue lisää
25.7.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viroon sijoitetaan 600 ruotsalaista vankia Viro ja Ruotsi allekirjoittivat 18. kesäkuuta vankilavuokrasopimuksen. Viisivuotinen sopimus antaa Ruotsille mahdollisuuden käyttää Viron … Lue lisää
23.7.2025 | Historia
Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan
YouTube-sarja Minun Tallinnani on viihdyttänyt katsojia jo yli 30 jakson verran. Sarjassa Risto Lassila tutustuttaa suomalaisia Tallinnan nähtävyyksiin, palveluihin, … Lue lisää
22.7.2025 | Historia
Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi
Historioitsija Mart Laarin kirja Metsäveljet. Aseellinen vastarinta rautaesiripun takana toisen maailmansodan jälkeen käsittelee Baltian maiden vapaustaistelijoiden, metsäveljien, vastarintaa neuvostomiehityksen … Lue lisää
14.7.2025 | Mainos | Viro
Mainos Itä-Viron helmet – kymmenen pakollista kohdetta
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
8.7.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Mikä tekee matkailusta niin kiehtovaa ja koukuttavaa? Sanotaan, että matkailu avartaa. Se pitää paikkansa. Kun maisemat vaihtuvat ja et … Lue lisää
4.7.2025 | Viro
Idän ja lännen portilla
Korkealla rantatörmän päällä Narvan kaupunkia vartioi mahtava Hermannin linna ja toisella puolella Iivananlinna röyhistelee paksumuurista rintaansa. Näiden kahden välillä … Lue lisää
23.6.2025 | Viro
The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää juhannusta!