24.7.2017 | Henkilö
”Tervetuloa Viroon!” Palvelualan ammattilainen lähikuvassa

Juttusarjassa haastattelemme virolaisia, jotka kohtaavat työssään paljon matkailijoita.
Tallinnan katukuvassa pyöräilee erityisesti viikonloppuisin ja suurten tapahtumien aikana polkupyöräpoliiseja. Fillaroivat lainvartijat ovat vapaaehtoistyötä tekeviä apupoliiseja (abipolitseinik), jotka viranomainen on kouluttanut työhönsä.
Yksi pyöräilypartion jäsenistä on Artur Lillenurm, joka kertoo, että pyöräpartioiden työ on ennen kaikkea ennalta ehkäisevää toimintaa. Lillenurmin mukaan ihmisten on helppo tulla juttelemaan pyörällä liikkuvalle poliisille.
”Seuraamme kevyttä liikennettä: ovatko pyöräilijöiden kulkupelit kunnossa ja onko kypärä päässä. Valvomme puistoissa yleistä järjestystä ja autamme risteysten liikenteenohjauksessa”, Lillenurm antaa esimerkkejä työtehtävistään. Apupoliisit eivät voi kirjoittaa sakkoja eivätkä pidättää ketään, mutta kutsuvat ongelmatilanteessa tarvittaessa heti poliisin paikalle.
Lillenurmilla on turistille selvät ohjeet, miten voi välttyä hankalilta tilanteilta. Ensinnäkin tulee muistaa yleinen hätänumero 112.
”Numero 612 3000 on poliisin tiedotusnumero. Siihen voi soittaa, jos on ongelma, joka ei ole hätänumeroon soittamista vaativa tilanne.” Numerossa palvelullaan myös englanniksi.
Autolla matkustavan tulee muistaa, että ulkomaan rekisterissä olevat autot ovat varkaiden erityisen mielenkiinnon kohde.
”Kiertelemme pysäköintialueilla ja katsomme autojen sisään. Jos näemme autossa esillä jotakin arvokasta, selvitämme auton omistajan rekisterinumeron perusteella ja soitamme hänelle, jotta hän tulisi laittamaan tavaransa turvaan.”
Lillenurm muistuttaa myös, että matkailija käyttäisi laillisia takseja.
Jos automatkailija epäilee ajokuntoaan, voi hän pysäyttää apupoliisin, joka kaivaa takapakkarin laukustaan alkometrin.
TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheestaARTUR LILLENURM
HÄTÄNUMERO
POLIISI
polkupyöräpoliisI
8.1.2026 | Henkilö
Rockunelmat vaihtuivat jazziin – Oleg Pissarenkon tie säveltäjäksi
Oleg Pissarenko katselee kahvilan ikkunasta näkyvää Pelgulinnan puutalokorttelia. Se tuo hänen mieleensä Tarton Karlovan, joka tuli tutuksi hänen opettaessaan … Lue lisää
7.1.2026 | Henkilö
Kirjailijan matkassa Instanbulista Itämerelle
Työntäyteisen vuoden päätteeksi kirjailija Ville Hytönen ei istahda majakkakylän kodissaan nojatuoliin lukemaan kirjoja kynttilänvalossa. Sen sijaan hän suuntaa 10-vuotiaan … Lue lisää
11.11.2025 | Henkilö
Kristjan Järvi – musiikin ja elämän uudella taajuudella
Kapellimestari ja säveltäjä Kristjan Järvi oli seitsemänvuotias, kun hänen perheensä joutui jättämään Viron. Elettiin vuotta 1980, ja kapellimestari-isä Neeme … Lue lisää
10.7.2025 | Henkilö
6
Stefan – Elämää musiikin ja hellan välissä
Ravintola Steff Grillin ovi käy tasaiseen tahtiin. Stefan Airapetjan istuu ravintolan pöydässä vaimonsa kanssa ja hoitaa juoksevia asioita. Monelle … Lue lisää
14.6.2025 | Kulttuuri
Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon
Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää
14.5.2025 | Henkilö
Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié
Näyttelijä Sara Soulié liikkuu sujuvasti eri kielten ja kulttuurien välillä. Tanskalais-ranskalais-suomalaisesta perheestä ponnistanut näyttelijä on esiintynyt näyttämöillä ja valkokankaalla … Lue lisää
21.3.2025 | Henkilö
Alissa kiinnostui suomalaisturismista –
Virolainen Alissa Januskevitš aloitti kolme vuotta sitten opinnot Tarton yliopiston matkailu- ja hotellialan koulutusohjelmassa. Nyt hän viimeistelee kandidaatin tutkintoaan, … Lue lisää
31.1.2025 | Henkilö
5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja
Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää