Tuoretta tietoa Virosta
6.9.2026 | Vapaa-aika

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Teksti Timo Raussi

Kuva Loodusturism.ee / Rando Kall


Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Viron pitkäikäisimpiin melonta- ja soututapahtumiin kuuluva Emajõen maraton järjestetään ensi lauantaina 12.9. jo 44. kerran. Vaikka keväisin vuodesta 2006 järjestetty Võhandun maraton onkin sadan kilometrin mittaisen reittinsä ja yli parin tuhannen osallistujansa myötä maan tunnetuin kilpailu, on Võrtsjärveltä Tarttoon matkattavan taipaleenkin ympärille rakennettu tapahtuma säilyttänyt asemansa arvostettuna syyskauden perinteenä.

Emajõen maraton on avoin sekä kilpailu- että kuntoilutason melojille ja soutajille. Valittavissa on kolme matkaa: 56, 37 sekä 17 kilometriä, ja matkaan voi lähteä omissa sarjoissaan joko kajakilla, kanootilla, SUP-laudalla tai soutuveneellä. Pisimmän reitin lähtöpiste on Jõesuussa Võrtsjärven koillisrannalla, keskimmäisen Rekussa ja lyhimmän Käreveressä. Kaikkien sarjojen yhteinen maali sijaitsee Tartossa Lodjakoda-keskuksen vierellä.

Tapahtuman järjestely- ja kilpailukeskus liikkuu päivän aikana kilpailun etenemisen tahdissa. Aamulla ennen kello yhdeksää se toimii Jõesuun lähtöalueella, myöhemmin Rekussa ja Käreveressä ennen siirtymistään iltapäiväksi Tarton maalialueelle. Kilpailijat järjestävät lähtöpaikoille saapumisensa pääosin itse, mutta järjestäjä eli Viron melontaliitto tarjoaa myös ennakkoon varattavia maksullisia kuljetuksia sekä melojille että kalustolle. Maalissa osallistujia odottavat mitali, lämmin keitto, kuuma sauna sekä punainen matto, joka johdattaa kilpailijat mitalienjako- ja valokuvausseinän luo.

Viron melontaliitto ei ole markkinoinut sympaattista, noin sadan kanootti- ja venekunnan suuruista tapahtumaa kovin aktiivisesti ulkomaiden suuntaan, mutta sana on levinnyt sosiaalisen median kautta sekä Võhandun osallistujien keskuudessa. Niinpä ensi viikolla reitille on lähdössä myös suomalaisia melojia: ilmoittautuneiden listalta löytyvät tällä hetkellä ainakin kajakkikaksikko Jussi Wallin ja Hannu Kaukola sekä päämatkalla yksikkömelojat Ilkka Ritvos ja Miska Nummela. Ilmoittautua voi yhä mukaan täällä, osallistumismaksu on 35 euroa per henkilö tai 30 euroa, jos olet jonkin melontaseuran jäsen.

Suomesta Tarttoon on helppo kulkea, mikä tekee Emajõen maratonista fiksun vaihtoehdon heille, jotka haluavat kokeilla ulkomaista jokikilpailua ilman pidempää matkallaolon aikaa. Osallistumista helpottaa myös se, että Tarton seudulla toimii useampiakin yrityksiä – muun muassa “Vooluga kaasa“ ja Loodusturism.ee, jotka vuokraavat kanootin tai veneen kuljetuspalveluineen sitä haluaville. Lisätietoja maratonista on verkkosivulla ja Facebookissa

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Emajõen maraton jokiseikkailu kilpailu kuntoliikunta melonta tapahtumat tartto võrtsjärvi

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää

20.8.2026 | Vapaa-aika

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää

7.8.2026 | Vapaa-aika

Ironman Tallinn 2026

Ironman Tallinn 2026

Kaikki tietävät, että ainoa maratoniakin vaativampi urheilusuoritus on Ironman-kilpailu. Sen kolme pitkää osuutta – uinti, pyöräily ja juoksu – ovat … Lue lisää

4.8.2026 | Vapaa-aika

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Hauskat juoksutapahtumat voivat olla todella…. hauskoja – no, ainakin jos juokseminen kiinnostaa. Ülemiste Yöjuoksu -tapahtumassa viihtyy sen sijaan koko perhe, … Lue lisää

15.7.2026 | Vapaa-aika

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää

14.7.2026 | Vapaa-aika

Tutustu Viroon pyörän selästä

Tutustu Viroon pyörän selästä

Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää