Tuoretta tietoa Virosta
21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Teksti Mirca Mäensivu-Puukko, Susanna Poikela 
Kuvat Mirca Mäensivu-Puukko

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksiSuuntaa rannalle auringonlaskun aikaan. Pakkaa mukaan piknikviltti ja eväät. Nauti vaaleanpunaisesta hetkestä, jolloin aurinko laskee meren taakse ja koko ranta kylpee pehmeässä valossa.

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca vie lukijan Pärnun maisemiin ja omiin lempikohteisiinsa.

”Minulla oli pieni vauva sylissäni, kun seisoin ensi kertaa Pärnun Rannahotellin parvekkeella ja katselin merelle. Muistan ajatelleeni, että olen tullut paratiisiin.”

Vuosien mittaan kaupungista tuli Mircalle ja tämän perheelle paljon enemmän kuin pelkkä matkakohde.

”Hankimme kodin Pärnusta, ja minusta on edelleen liikuttava ajatus, että lapsemme ovat saaneet viettää lapsuuttaan ja nuoruuttaan Pärnun rantavahtitornin juurella. Samalla rannalla, jonka äärellä minä aikanaan katselin merta vauva sylissäni.”

Rakkaudesta Pärnuun syntyi aikanaan myös suomenkielinen Facebook-sivu Pärnu ja minä. ”Pärnussa tapahtuu koko ajan. Uusia ravintoloita ja hotelleja avataan sekä palveluita ja tapahtumia kehitetään jatkuvasti. Pärnu ja minä on yksi harvoista ympärivuotisesti Pärnuun keskittyvistä suomalaisista Facebook-yhteisöistä. Monelle se on paikka, josta etsitään vinkkejä, ideoita ja ajankohtaista tietoa omaan Pärnun-matkaan. Nykyään ylläpidän myös Facebook-ryhmää Pärnu – kysy ja kerro yhdessä Visit Pärnun kanssa”, kertoo Mirca.

 

Pärnuun on helppo tutustua pyörän selästä.

 

Pärnu on pyöräilijän unelmakaupunki

Vuosien aikana Mircalta on kysytty lukemattomia kertoja, mitä Pärnussa kannattaa tehdä. Hänen vastauksensa on lähes aina sama: älä suunnittele kaikkea etukäteen. Anna Pärnun viedä.

Yksi hyvä tapa tutustua kaupunkiin on pyörän selästä. Mirca kehottaa vuokraamaan pyörän heti loman alussa. Pyöriä vuokrataan useissa hotelleissa, mutta myös esimerkiksi Rannahotellin viereisessä puistossa. Tõrukese Rent toimittaa pyöriä keskustan alueen majoituksiin ja noutaa ne sovitusti takaisin. Lisäksi Bolt-sovellus toimii myös Pärnussa.

”Suosittelen ajelemaan rohkeasti myös sivukaduilla. Erityisen kiinnostava on Riia-maantien ja joen välinen alue, joka on muuttunut viime vuosina valtavasti. Sieltä löytyy rinnakkain rappioromantiikkaa, vanhoja puutaloja ja upeasti kunnostettuja rakennuksia. Alue kertoo hienolla tavalla sekä vanhasta että uudesta Pärnusta.”

Toinen Mircan suosikkireitti kulkee rantaa pitkin Papiniiduun asti. Sieltä kannattaa jatkaa sillan yli ja palata joenrantaa pitkin takaisin keskustaan. Matkan varrella Pärnu näyttäytyy aivan uudesta näkökulmasta, kun kaupunkia pääsee katsomaan myös joen toiselta puolelta.

Mirca suosittelee pysähtymään Pühavaimu-kadulla sijaitsevassa Sõõrikubaarissa, jota hän pitää yhtenä Pärnun tunnelmallisimmista kahviloista.

”Kahvilassa on jotakin hyvin aitoa ja vanhaa virolaista, sellaista mitä ei enää kovin monesta paikasta löydä. Juuri siksi siitä on tullut minulle vuosien varrella yksi niistä paikoista, joihin palaan aina uudelleen.”

 

Käy maistamassa Pärnun ehkä parhaimpia munkkeja Sõõrikubaarissa.

 

Pärnu on jokaiselle hieman erilainen

”Pärnussa parasta on kuitenkin se, että kaupunki antaa jokaiselle mahdollisuuden löytää siitä oman Pärnunsa. Yksi viihtyy rannalla, toinen kylpylässä. Joku etsii kulttuuria ja historiaa, toinen uusia makuelämyksiä. Harvassa kaupungissa niin moni asia on näin lähellä toisiaan.”

Mirca rohkaisee kokeilemaan Pärnun kylpylöitä. Kaupungin vahvuus on se, että vaihtoehtoja löytyy monenlaisille matkailijoille. Osa etsii vesipuistoa, osa hoitoja, osa rauhaa.

”Oma viime aikojen elämykseni oli Hedon Span uudistettu hiljainen kylpylä. Se on ylellinen, rauhallinen ja aidosti hemmotteleva kokemus aikuiseen makuun.”

Mircalle on kertynyt seuraajia vuosien varrella. Monet saavat hänen kanaviltaan ajankohtaista tietoa omaa matkaansa varten, mutta osa seuraa Pärnun kuvia, kertomuksia ja tunnelmia omalta kotisohvalta.

”Ajattelen joskus, että kaikki eivät matkusta itse. Mutta ehkä he voivat matkustaa hetken kanssani. Sekin on minusta aika kaunis ajatus.”

Yhä edelleen, kun Mirca katsoo merta Pärnun rannalla, hän ymmärtää hyvin sitä nuorta äitiä, joka aikanaan seisoi Rannahotellin parvekkeella vauva sylissään ja ajatteli tulleensa paratiisiin. 

 

 

 

Mircan tärpit Pärnuun ja Pärnumaalle

 

Mircan ravintolasuositukset

Moni suomalainen kysyy Pärnussa erityisesti laktoosittomista ja gluteenittomista vaihtoehdoista. Niitä ei aina ole merkitty ruokalistoihin, mutta Mirca rohkaisee kysymään henkilökunnalta.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
facebook henkilökuva kahvila Sõõrikubaar Mirca Mäensivu-Puukko Papiniidu pyörävuokraamo Pärnu sivukadut

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää

9.7.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää

8.7.2026 | Viro

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun.  Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää

7.7.2026 | Viro

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää

19.6.2026 | Viro

Tallinnan raitiotielinjoihin uudistuksia

Tallinnan raitiotielinjoihin uudistuksia

Raitiovaunuliikenne Tallinnan keskustasta Ülemiste CItyn kautta lentokentälle palautuu elokuussa, kun lentoasemaa alkavat palvella raitiotielinjat T2 ja T4. Samalla kaikkien linjanumeroiden … Lue lisää