Tuoretta tietoa Virosta
15.1.2026 | Viro

Viro näkyy Matkamessuilla

Teksti ja kuvat Timo Raussi

Viro näkyy Matkamessuilla

 

Helsingin Messukeskuksessa matkaillaan loppuviikon ajan lähelle ja kauas Matka 2026 -tapahtuman myötä. Torstai on varattu alan ammattiväen eli matkanjärjestäjien ja kohteissa toimivien palveluntarjoajien keskinäisiin kohtaamisiin, mutta pääsimme fiilistelemään virolaisten osastojen ja Visit Estonian lehdistötilaisuuden tunnelmaa.

Facebook-kyselyssämme te lukijat ilmaisitte suurta kiinnostusta Saarenmaata ja Pärnua kohtaan. Finnair aloittaa kesäkuussa lennot Helsingistä Kuresaareen. Messuilla kuulime uutisena, että myös matkatoimisto IMT järjestää Tallinkin kanssa 21.–23.7. kahden yön Oopperaristeilyn Tallinnan sivuuttaen eli Helsingistä suoraan Saarenmaan syväsatamaan ja Oopperapäivien La Traviata -tilausnäytökseen.

Pärnun matkailuväki on koostanut kolme teemareittiä kaupunkiin ja Pärnun ympäristöön heitä varten, jotka kaipaavat uusia vinkkejä lomanviettoon tuttujen ranta-alueen, hyvien ravintoloiden, kylpylöiden ja leikkikenttien lisäksi. Karttapohjalle on koottu vierailuvinkit ja esittelyt luonto-, maalaiselämä- ja siiderikierroksen tekemiseksi Soomaalla, kauempana kaupungin keskustasta sijaitsevien ja siksi vähemmän tunnettujen ranta-alueiden nähtävyyksien tutkimiseksi sekä Pärnun epävirallisena symbolina tunnettuja elefantti-patsaita seurailevaa kaupunkikierrosta varten.   

 

 

Itä-Viron tämän kesän uutuutena on elokuussa Peipsijärven pohjoisrannalla, Alutagusen kansallispuiston lähistöllä avautuva luontokylpylähotelli Kurro. Läntisen Virumaan sympaattisessa Rakveressa avautuu yleisölle puolestaan jo muutaman viikon päästä säveltäjämestari Arvo Pärtin työtä kunnioittava Ukuaru-konserttitalo. Ja käsitöistä kiinnostuneita ilahduttanee uutinen, jonka mukaan ohuenohuita pitsihuiveja ja muuta käsityöläisyyttä edistävä Haapsalun pitsikeskus laajenee kesän mittaan tiloiltaan ja toiminnaltaan.

Matkailutrendien valossa mielenkiintoisen tiedon vahvisti matkailututkimuksen asiantuntija Piret Kallas Visit Estoniasta. Viron majoitusliikkeiden eli hotellien sekä erilaisten majatalojen ja matkailutilojen yöpymisluvut olivat viime vuonna suomalaisten osalta miinuksella, vaikka Tallinnan sataman matkustajatiedot näyttivätkin plussaa. Ero selittyy suomalaisten yöpymisellä yhä useammin Airbnb- ja booking-alustoilta vuokrattavissa pienasunnoissa. Niiden suosio kasvoi Virossa 12% ja Tallinnassa jopa 21% vuoteen 2024 verrattuna. Kaupallisesti ylläpidettyjen ja markkinoitujen kokonaisten lyhytvuokrauskerrostalojen määrä Viron keskeisissä kaupungeissa on muutamassa vuodessa kasvanut räjähdysmäisesti.

Matka 2026 -tapahtuman yleisöpäivät ovat 16.–18.01. Virolaisten messuosastojen sekä yleisöesitysten eli lavaohjelman aikataulutiedot löydät täältä.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Matka 2026 Matkamessut Peipsijärvi Pärnu Saarenmaa Visit Estonia

14.1.2026 | Viro

Laivamatka Viroon muuttuu ympäristölle ystävällisemmäksi

Laivamatka Viroon muuttuu ympäristölle ystävällisemmäksi

Helsingin ja Tallinnan väliä matkailijoita ja rahtia kuljettavista laivanvarustajista sekä Tallink että Eckerö Line ovat julkaisseet tietoja, joiden mukaan … Lue lisää

14.1.2026 | Viro

Tallinnan ja Viron sääkamerat matkavaatetuksen miettijöille

Tallinnan ja Viron sääkamerat matkavaatetuksen miettijöille

Moni päiväristeilylle tai useamman yön mittaiselle Viron-matkalle lähtijä kyselee nettiryhmistä, että millaiset kengät, talvisaappaat tai nastalliset liukuesteet on syytä … Lue lisää

13.1.2026 | Viro

Junalla Tallinnasta Riikaan – uusi iltapäivälähtö

Junalla Tallinnasta Riikaan – uusi iltapäivälähtö

Virossa matkustajajunaliikennettä hoitava Elron aloitti eilen 12.1. päivittäisen, ilman junanvaihtoa operoitavan suoran iltapäiväyhteyden Tallinnasta Tarton kautta Riikaan. Jo viime … Lue lisää

10.1.2026 | Viro

Lähde Matkamessujen kautta Viroon!

Lähde Matkamessujen kautta Viroon!

Viro ja The Baltic Guide -lehti ovat taas hyvin esillä Helsingin Matka 2026 -tapahtumassa 15.–18.1. Helsingin Messukeskuksessa. Yleisöpäivinä eli … Lue lisää

9.1.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

14 vuoden tuomio maanpetoksesta Venäjämielinen virolaispoliitikko Aivo Peterson tuomittiin 14 vuoden vankeuteen maanpetoksesta. Hän sai tuomionsa 11.12.2025. Peterson todettiin … Lue lisää

3.1.2026 | Viro

Näistä aiheista piditte eniten

Näistä aiheista piditte eniten

Uuden vuoden aluksi on hyvä hetki tehdä pieni katsaus menneeseen eli listata ne Baltic Guiden online-uutisaiheet, jotka vuonna 2025 … Lue lisää

1.1.2026 | Viro

Hiidenmaan ahkera työjuhta

Hiidenmaan ahkera työjuhta

Manner-Viron ja Hiidenmaan välisellä reitillä kulkeva moderni yhteysalus Leiger saavutti juuri ennen vuodenvaihdetta komean virstanpylvään. Joulukuussa 2016 käyttöön otettu … Lue lisää

31.12.2025 | Viro

The Baltic Guide toivottaa kaikille onnellista uutta vuotta!

The Baltic Guide toivottaa kaikille onnellista uutta vuotta!