Kohti yhteistä juhlaa
Kuva Andrei Chertkov
Haastattelin lehteen säveltäjä-kapellimestari Kristjan Järveä. Puhuimme luonnollisesti paljon musiikista mutta myös henkisestä kasvusta ja elämästä yleensä. Keskustelu vei lopulta yhä uudelleen samojen teemojen äärelle: yhteisöllisyyteen ja heimotunteeseen.
Virolainen ei ensituntumalta vaikuta erityisen yhteisöllisesti orientoituneelta. Hän on pidättyväinen, ei halua puuttua muiden asioihin, ovissa ei lue nimiä ja yksityisyys on tärkeää. Silti en ole missään muualla kokenut ympärilläni niin paljon jakamisen riemua ja heimotunnetta kuin Virossa. Siitä kertovat laulu- ja tanssijuhlat, festivaalit, kaupunginosien omat juhlat, syntymäpäivän vietot ja monet muut pienemmät ”kissanristiäiset”. Virolaiset ovat todellista juhlakansaa!
Tämä sama yhteisöllisyyden ja juhlan teema kulkee myös tämän lehden sivuilla. Poimimme sinulle parhaat tapahtumat, makuelämykset ja kohteet loppuvuoteen. Kerromme, mitä tänä vuonna on kulttuurifestivaali Martin markkinoiden ohjelmassa. Festivaali järjestetään muuten jo 40. kertaa! Lisäksi esittelyssä ovat kolme suurta joulutoria, joissa kaikissa monipuolinen ohjelma ja tietenkin paljon hyviä lahjaideoita pukin konttiin.
Lisäksi loppuvuoden tapahtumakalenterista nappaat mukaan elämyksellisiä tärppejä. Kun kaikki tapahtumat ja torit on nähty, voit suunnata vaikka kylpylään rentoutumaan. Siitäkin meillä kokonaisen aukeaman verran tietoa. Ja koska joulu on tulossa, kävimme viidessä eri ravintolassa testaamassa, onko totta, että Viro on uusi ruokamaa!
Antoisia lukuhetkiä!
Susanna Poikela
Päätoimittaja
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

- El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa



- Palkitun oopperasolistin joulukonsertti



Lue lisää samasta aiheesta











