Tuoretta tietoa Virosta
11.10.2025 | Viro

Viisi syytä, miksi Viroon matkustaminen on nyt turvallisempaa kuin koskaan

Teksti Stewart Johnson
Kuva Toolbox Estonia / Toomas Tuul

Viisi syytä, miksi Viroon matkustaminen on nyt turvallisempaa kuin koskaan

 

Kun tulin ensimmäisen kerran Viroon 1990-luvulla, ystäväni varoittivat, etten koskaan palaisi. He olivat oikeassa, mutta aivan vääristä syistä. Tässä on ajankohtainen lista siitä, miksi matkustaminen Viroon on nyt turvallisempaa kuin koskaan.

 

1. Yhdysvaltain senaatti on vahvistanut ”rautaisen sitoumuksen” Baltian maille.

Viro, Latvia ja Liettua kuuluvat nyt lupaukseen, joka kattaa myös modernin puolustusteknologian, kuten HIMARS-ohjusjärjestelmän, myynnin ja toimituksen. Tämä vahvistaa Viron kykyä puolustautua ja vastata mahdollisiin uhkiin. Sana ironclad viittaa muuten 1800-luvun taistelulaivoihin, joita peitti rautapanssari ja jotka tekivät meritaisteluista usein pattitilanteita. Ironisesti Yhdysvaltain senaatti hyväksyi sitoumuksen samaan aikaan, kun maan hallinto oli omien poliittisten kiistojensa vuoksi pysähdyksissä.

 

2. Viron rannat ovat puhtaita, rauhallisia ja harvoin ruuhkaisia.

Tämä johtuu todennäköisesti virolaisten ympäristötietoisuudesta ja halusta välttää turhaa sosiaalista kanssakäymistä. Tässä virolaiset ja suomalaiset muistuttavat paljon toisiaan. Syy voi toki olla myös siinä, että meriveden lämpötila on yleensä vain 10–13 astetta. Nyt on siis erinomainen hetki pulahtaa veteen märkäpuku päällä jollain Viron monista nudistirannoista. Märkäpuku suojaa samalla myös auringolta.

 

3. Tallinna on yksi Euroopan turvallisimmista kaupungeista.

Kaupungissa voi yleensä liikkua yksin rauhassa mihin kellonaikaan tahansa. Tervettä järkeä kannattaa tosin aina käyttää, mutta ampuma-aseisiin liittyvää väkivaltaa ei käytännössä ole lainkaan. Tämä siitäkin huolimatta, että amerikkalaisten matkailu Viroon on lisääntynyt merkittävästi. 

 

4. Liikenneturvallisuus on parantunut huomattavasti.

Virossa on nollatoleranssi rattijuopumukselle. Jos otat edes pienen oluen, ota taksi. Suurin osa virolaisista noudattaa tätä sääntöä, ja se näkyy liikennekulttuurissa. Pyöräkaistoja on yhä enemmän, nopeusrajoituksia on laskettu erityisesti keskusta-alueilla, ja tekoälyä hyödyntävät liikennekamerat ovat tulossa käyttöön. Tämä tarkoittaa, että vaikka joutuisitkin pakoon ajaneen kuljettajan uhriksi, voit olla varma, että (suomalainen) kuljettaja tunnistetaan. (Viimeinen lause testasi oletko vielä hereillä!)

 

5. Retkeily ja leiriytyminen Virossa on turvallista ja helppoa.

Viron valtion metsähallitus RMK ylläpitää kattavaa verkostoa maksuttomia leirintäalueita ympäri maan. Niissä on valmiina polttopuita ja kiinteät grillipaikat. Maassa on myös satoja kilometrejä pitkospuureittejä. Retkeilijät voivat nauttia hyvin hoidetuista poluista, siitäkin huolimatta, että Viro on hiljattain vetäytynyt Ottawan miinasopimuksesta.

Hyvää Viron matkaa! 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

9.9.2026 | Viro

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen

Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää

15.8.2026 | Viro

camera icon5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää

14.8.2026 | Viro

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta  huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää