Tuoretta tietoa Virosta
26.9.2025 | Viro

Viron elintarvikealan viesti on selkeä:

Peruselintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen on välttämätöntä
Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Viron elintarvikealan viesti on selkeä:

 

Viron Maatalous- ja kauppakamari sekä Viron Kauppiaiden Liitto vaativat hallitusta alentamaan peruselintarvikkeiden arvonlisäveroa. Järjestöt esittivät julkisen yhteisvetoomuksen, jossa todetaan, että veroalennus on välttämätön virolaisten hyvinvoinnin, taloudellisen turvallisuuden ja paikallisen tuotannon kilpailukyvyn turvaamiseksi. Viron peruselintarvikkeiden arvonlisävero on tällä hetkellä 24 prosenttia.

Elintarvikkeiden kulutus on Virossa ollut laskussa lähes kolme vuotta, ja yli puolet ruoasta myydään ainoastaan alennettuun hintaan. ”Korkea arvonlisävero ja kasvavat tuotantokustannukset ovat johtaneet siihen, että halpa tuontiruoka syrjäyttää paikallisen ja laadukkaan ruoan. Tämä ei ole kestävää kuluttajille, tuottajille eikä kauppiaille”, sanoo Maatalous- ja kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Kerli Ats.

Atsin mukaan jokainen hinnankorotus osuu virolaisiin kipeämmin kuin muualla Euroopassa, koska ruoan osuus perheiden menoista on suuri. ”Arvonlisäveron alentaminen ruoalle olisi nopea ja suora toimenpide, joka vähentäisi perheiden taloudellista painetta.”

Viron Kauppiaiden Liiton toimitusjohtaja Nele Peil muistuttaa, että virolaiset perheet kuluttavat ruokaan lähes neljänneksen enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. ”Ostetun ruoan määrä on pienentynyt noin viidenneksellä. Jos hallitus päättää puolustaa kansalaisten etua ja alentaa arvonlisäveroa, kaupan ala lupaa, että helpotus näkyy perheiden kukkarossa.”

Elintarvikealan mukaan veroalennus on tärkeä paitsi perheiden toimeentulon, myös työpaikkojen säilyttämisen kannalta. Useimmissa Euroopan maissa elintarvikkeisiin sovelletaan alempaa arvonlisäveroa, joka vaihtelee 0–15 prosentin välillä. Esimerkiksi Suomessa se on tällä hetkellä14 prosenttia, mutta suunnitelmissa alentaa 13,5 prosenttiin vuonna 2026. Saksassa elintarvikevero on7 prosenttia ja Ranskassa 5,5 tai 10 prosenttia riippuen elintarvikkeesta, Ruotsissa 12 prosenttia sekä Espanjassa ja Italiassa 10 prosenttia. Isossa-Britanniassa suurin osa ruoasta on verotonta. Viro kuuluu niiden neljän EU-maan joukkoon, joissa ruoalle ei ole alennettua verokantaa. Korkeampi arvonlisävero on vain Tanskassa, jossa se on 25 prosenttia.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
elintarvikevero elintarvikevero Virossa politiikka ruoan hinta Virossa ruoka ruokakaupat talous verotus

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää