Näistä puhutaan
Kuvat Viron tasavallan hallitus, Mansee / Freeimages.com, Ellen Rudi / Tallinna Strateegiakeskus
Viroon sijoitetaan 600 ruotsalaista vankia
Viro ja Ruotsi allekirjoittivat 18. kesäkuuta vankilavuokrasopimuksen. Viisivuotinen sopimus antaa Ruotsille mahdollisuuden käyttää Viron vankiloita ruotsalaisvankien sijoituspaikkana. Sopimus antaa Ruotsille käyttöoikeuden 400 selliin, joihin sopii yhteensä jopa 600 vankia.
Vangit on tarkoitus siirtää Tarton vankilaan. Tällä hetkellä vankilan 933 vankipaikasta 600 on tyhjillään. Virossa vankien määrä on vähentynyt merkittävästi viime vuosina. Viron oikeus- ja digitaaliasiainministeriön mukaan sopimus varmistaa virolaisten vankilatyöntekijöiden työllisyyden.
Yksi syy sopimukseen on se, että Ruotsin vankilajärjestelmä on ylikuormittunut. Viimeisen vuosikymmenen aikana jengiväkivalta on johtanut Ruotsissa tiukempiin lakeihin ja kovempiin rangaistuksiin. Tämä on lisännyt vankien määrää maassa.
Ruotsin vankilaviranomaisen mukaan toukokuussa noin 7 300 vankia oli 5 235 sellissä eli vankiloiden käyttöaste oli 141 prosenttia.
Viro saa 8 500 euroa vankia kohden kuukaudessa. Ruotsissa yhden vangin ylläpitokustannukset ovat keskimäärin 11 500 euroa kuukaudessa.
Ruotsi maksaa Virolle 30,6 miljoonaa euroa vuodessa ja lisäksi 8 500 euroa kuukaudessa jokaisesta lisävangista.

Viro eroaa henkilömiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta
Viron parlamentti hyväksyi 4. kesäkuuta lain Ottawan sopimuksesta eroamisesta. Päätös tehtiin selvin numeroin. Äänestykseen osallistui 89 kansanedustajaa, joista 81 oli eron kannalla.
Vuonna 1999 solmittu sopimus kieltää henkilömiinojen eli jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Viro liittyi siihen vuonna 2004. Kaikkiaan sopimuksen on allekirjoittanut 156 maata.
Ulkoministeri Margus Tsahknan mukaan Ottawan sopimuksesta eroaminen lähettää selkeän viestin siitä, että Viro on valmis käyttämään kaikkia tarvittavia keinoja alueensa ja vapautensa suojelemiseksi.
”Irtautuminen sopimuksesta antaa Viron puolustusvoimille enemmän joustavuutta ja vapauden valita asejärjestelmiä, joita voidaan tarvittaessa käyttää Viron puolustuskyvyn vahvistamiseen”, totesi Tsahkna.
Ulkoministerin mukaan turvallisuustilanne on heikentynyt viimeisten 20 vuoden aikana. Tärkeimpänä syynä on Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainaa vastaan. Venäjä ei ole allekirjoittanut Ottawan sopimusta.
Viron lisäksi myös Latvia, Liettua, Puola ja Suomi ovat aloittaneet Ottawan sopimuksesta irtautumisen. Sopimuksesta irtautuminen tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua ilmoituksen jättämisestä.

Raitiovaunulla pääsee nyt matkustajasatamaan, mutta lentokentälle vasta ensi kesänä
Joulukuussa 2024 Tallinnassa avattiin uudistettu raitiovaunuverkosto. Puolentoista vuoden remontin ja pitkäaikaisten kaupunkiliikennettä haittaavien rakennustöiden jälkeen, raitiovaunut alkoivat taas kulkea normaalisti.
Raitiovaunut ovat tärkeä osa kaupungin julkista liikennettä. Ne tarjoavat vaivattoman tavan liikkua kaupungissa. Vaunut kulkevat yleensä kello 6–23.
Liikkuminen kaupungissa on parantunut uudistuneiden reittien ansiosta. Esimerkiksi kaupungin keskustan ja matkustajasataman A-terminaalin välillä on nyt raitiovaunuyhteys. Myös vaunukalustoa on uudistettu.
Ainoa linja, joka ei vielä toimi, on jo vuodesta 2023 asti suljettuna ollut linja Tallinnan lentoasemalle. Raitiovaunut pääsevät sinne vasta ensi vuoden kesällä, koska Ülemisten terminaali valmistuu silloin.
Kun Tallinnan raitiovaunuverkko on täysin valmis, on mahdollista matkustaa joka puolelta kaupunkia niin matkustajasataman A-terminaaliin kuin lentoasemallekin.
Uudistusta on kuitenkin kritisoitu siitä, että raitiovaunulinja ei yllä Tallinkin laivojen käyttämään D-terminaaliin.
Myös turistin on helppo ostaa määräaikainen matkalippu lähimaksulla raitiovaunussa olevasta leimauslaitteesta. Tarjolla on erilaisia lippuvaihtoehtoja, kuten yhden tunnin lippu sekä yhden, kolmen ja viiden päivän liput. Yhden tunnin lippu maksaa kaksi euroa, ja se sisältää vaihto-oikeuden.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

- El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa



- Palkitun oopperasolistin joulukonsertti



Lue lisää samasta aiheestamielipide Ottawan sopimus raitiovaunulla satamasta Tallinnan keskustaan sota uusi raitiovaunu vankeinhoito Virossa viron politiikka











