Tuoretta tietoa Virosta
11.6.2025 | Viro

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Teksti Mikko Savikko
Kuva Andrei Chertkov

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

 

Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen suomalaismatkailun numeroita avatessa näkyy, että yöpymiset ovat vahvasti siirtyneet pois perinteisestä hotellimajoituksesta.

Suomalaisten matkailua Viroon tilastoidaan muun muassa seuraavilla kolmella tavalla: Tallinnan satama laskee kaikki laivamatkustajat mennen-tullen,  Statistikaamet eli Viron tilastokeskus kerää tiedon hotelleilta niiden ilmoituksen mukaan ja Viron keskuspankki laskee kaikkien maiden matkailijat perustuen mobiiliseurantaan. Lentomatkailijoiden osuus, noin 150 000 vuodessa, näkyy Viron keskuspankin tilastoinnissa.

Tämän vuoden ensimmäinen neljännes poikkesi edellisvuodesta, koska pääsiäinen oli huhtikuussa. Viron keskuspankin mukaan suomalaisia kävi maassa 317 000 ja heistä 180 000 majoittui. Hotelleissa yöpyi 113 000 suomalaista viettäen yhteensä 201 000 yötä. Kun kaikkiaan Virossa yöpyneet suomalaiset viipyivät 435 000 yötä, niin suurin osa eli 224 000 (53%) vietettiin muualla kuin em. hotelleissa. Muualla majoittuneita oli 67 000.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
hotellit laivamatkat laivamatkat viroon matkailu tilastokeskus Viron tilastot yöpyminen Virossa

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää

9.7.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää

8.7.2026 | Viro

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun.  Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää

7.7.2026 | Viro

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää