Tuoretta tietoa Virosta
31.10.2024 | Viro

Vientitukea virolaisille yrityksille

Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Vientitukea virolaisille yrityksille

 

Viron hallituksen kokouksessa on hyväksytty talous- ja teollisuusministeri Erkki Keldon ehdotus vientituen luomisesta. Tukitoimen tarkoituksena on vahvistaa ammattijärjestöjen kykyä kehittää vientitoimintaa omalla alallaan sekä kanavoida resursseja korkean lisäarvon tuotteiden ja palveluiden viemiseen ulkomaisille markkinoille. Tukitoimen arvo on kaksi miljoonaa euroa ja se rahoitetaan EU-rakennerahaston varoilla.

Pääministeri Kristen Michalin mukaan vientituki vahvistaa virolaisten yritysten vientivalmiuksia. ”Vientimme on supistunut viimeiset seitsemän neljännestä, mikä johtuu pääasiassa Viron suurimpien kauppakumppaneiden talouden hidastumisesta, mutta tämän vuoden ensimmäisen ja toisen neljänneksen vertailu viittaa jo parempaan”, pääministeri kuvailee. 

Talous- ja teollisuusministeri Erkki Keldon mukaan edustajatahot ovat esittäneet selkeän tarpeen tukitoimelle, jotta ne voivat itsenäisesti edistää vientiä. ”On erittäin tärkeää kuunnella yrityksiä ja niiden tarpeita ja tehdä päätöksiä niiden pohjalta,” hän toteaa. 

Ministeri Keldo kertoo, että tuki kohdennetaan erityisesti digitaalisiin ja kestävän energian ratkaisuihin, terveysteknologioihin sekä paikallisten resurssien hyödyntämiseen. 

”Keskitymme aloihin, joilla on suurin potentiaali innovaatioihin ja kansainväliseen kasvuun. Näiden alojen vahvempi asema keskeisillä ulkomaisilla markkinoilla auttaa lisäämään vientiä ja vahvistamaan taloutta kokonaisuutena.”

Talous- ja viestintäministeriö suunnittelee tukitoimen käyttöönottoa kevääseen 2025 mennessä. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Erkki Keldo Kristen Michal talous Viro viron hallitus viron politiikka Viron talouspolitiikka

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää