Tuoretta tietoa Virosta
27.6.2024 | Kulttuuri

Tutustu adrenaliinin voimaan Tartossa

Teksti Mark Taylor
Kuvat Tiedekeskus AHHAA

Tutustu adrenaliinin voimaan Tartossa

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

Perjantaina 18. toukokuuta avattiin uusi näyttely nimeltä Ahaa adrenaliini! Tiedekeskus AHHAA:ssa Tartossa. Näyttelyn aiheena on opettaa kävijöille adrenaliinin vaikutuksista ihmiskehossa sekä näiden vaikutusten käsittelemistä stressaavissa tilanteissa.

Näyttelyn tavoitteena on kasvattaa kävijöiden rohkeutta ja itsevarmuutta. ”Nyky-yhteiskunta on muuttunut yhä turvallisempaan suuntaan. Lapset, joilla on vain vähän kokemusta adrenaliinia tuottavista tilanteista, ovat taipuvaisia rajoittuneempaan elämäntapaan ja huonompia sietämään epämääräisiä tilanteita”, AHHAA:n johtaja Andres Juur kertoo.

Näyttelyn kokoamisessa olivat mukana neurotieteilijä Mari Sild ja Tarton yliopiston affektiivisen psykologian professori Andero Uusberg. Sildin mukaan adrenaliini vaikuttaa aineenvaihduntaan sekä hoitaa aisteja ja mieltä. Lisäksi se kasvattaa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä, mutta valitettavasti myös paniikin tunteita.

Professori Uusbergin mukaan adrenaliinia tuottavien tilanteiden kohtaaminen voi kasvattaa rohkeutta ja itseluottamusta. ”Mitä paremmin tunnistamme kehomme reaktiot erilaisiin stressitekijöihin, sitä paremmin voimme selviytyä niistä ja säädellä tunteitamme”, hän lisää.

Näyttely on avoinna marraskuuhun asti. Lisätietoja löydät Tiedekeskuksen AHHAA kotisivulta.

 

 

Lue myös:

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Ahaa Adrenaliini Ahhaa kulttuuri tarton yliopisto tartto tiede tiedekeskus

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää