15.1.2023 | Viro
Huolimatta yleisesti kasvavasta skeptisyydestä, Euroopan komission tekemä Eurobarometri-tutkimus osoittaa virolaisten uskon tieteeseen ja tutkijoihin jatkuvasti kasvavan. Koronapandemian aiheuttama nihilismi … Lue lisää
28.6.2022 | Luonto
Tiedekeskus AHHAA:ssa on kaksi perusnäyttelyä, joiden teemoina ovat teknologia ja luonto. Perusnäyttelyiden lisäksi keskuksessa on myös kaksi kertaa vuodessa … Lue lisää
6.4.2022 | Vapaa-aika
Huhtikuun alussa aukesi Tartossa sijaitsevassa koko perheen Ahhaa-tiedekeskuksessa näyttely ”Ahhaa, liikunta!”. Näyttelyssä on sekä perinteisiä että epätavallisia urheiluun liittyviä … Lue lisää
7.8.2019 | Vapaa-aika
Tartossa sijaitseva tiedekeskus Ahhaa pystytti elokuun alussa uuden nähtävyyden, jättiläismäisen penkin, noin 33 kilometrin päähän Tartosta lounaaseen. Massiivisen kokoinen istuin … Lue lisää
7.3.2019 | Kulttuuri
Tarton suosituimpiin kohteisiin kuuluva Ahhaa-tiedekeskus avattiin uudestaan lähes kaksi kuukautta kestäneen remontin jälkeen. Tiedekeskus on tullut tunnetuksi siitä, että siellä … Lue lisää
19.10.2018 | Vapaa-aika
Löydä Viron kaupunkien perhekohteet. Tervise Paradiis Viron suurimpiin kuuluva vesipuisto on pikkuvesipedon unelmakohde. Vesiliukumäet, hyppytorni ja vuoristojoki tarjoavat seikkailuita … Lue lisää
11.10.2017 | Vapaa-aika
Koulujen syyslomalla on turha lähteä Suomenlahtea edemmäs kalaan. Perheen kanssa matkustavalle Virossa riittää monia hyviä kohteita. TBG listasi vinkit eri … Lue lisää