Tuoretta tietoa Virosta
26.2.2024 | Kulttuuri

Armin van Buurenin megashown lipunmyynti alkoi tänään

Teksti Mark Taylor
Kuva Promo

Armin van Buurenin megashown lipunmyynti alkoi tänään

 

Tänään 26. helmikuuta kello 10.00 alkoi lipunmyynti Armin van Buurenin konserttiin. Lippuja voi ostaa Piletilevistä, Circle K -huoltoasemilta ja Ticketeristä. Yksi tämän hetken maailman kuumimmista artisteista esiintyy 31. elokuuta Tallinnan Laululavalla.

VIP-katsomo myytiin ennakkomyynnissä loppuun, mutta konserttijärjestäjä Baltic Live Agency päätti kasvattaa VIP-aluetta, joten nyt VIP-lippujakin on taas saatavilla. Lipunmyynti alkaa tänään samaan aikaan Virossa, Suomessa, Latviassa ja Liettuassa. Koska kyseessä on Pohjois-Euroopan ainoa esitys, konserttiin odotetaan erittäin paljon katsojia Viron ulkopuolelta.

”Armin van Buuren on ikoninen nimi trance-musiikin maailmassa, ja hänen paluunsa Viroon on tunnustus yleisöllemme. Arminin musiikki on vaikuttanut useisiin sukupolviin, ja tämä elokuun ilta Tallinnassa on hyvä tilaisuus tanssimusiikin ystäville kokea uusi historiallinen hetki Laululavalla, sanoo Sky Plus Radion ohjelmapäällikkö Vaido Pannel.

Armin Jozef Jacobus Daniël van Buuren on hollantilainen DJ ja tuottaja, syntynyt 25. joulukuuta 1976. Hänet tunnetaan parhaiten superhiteistään, kuten ”This Is What It Feels Like”, ”In And Out Of Love” ja ”Love You More. Hiteillä on yli 100 miljoonaa katselukertaa YouTubessa. Single ”This Is What It Feels Like” toi hänelle myös Grammy-ehdokkuuden.

Armin van Buuren tunnetaan paitsi DJ:nä myös menestyneenä tuottajana. Hänen albuminsa, mukaan lukien 76 (2003), Shivers (2005), Imagine (2008), Mirage (2010), Intense (2013) ja Embrace (2015), ovat kaikki saavuttaneet suurta menestystä.

Vuodesta 2001 lähtien hän on myös isännöinyt viikoittaista radio-ohjelmaa ”A State of Trance” (ASOT), joka tavoittaa lähes 40 miljoonaa kuuntelijaa 84 maassa yli 100 radioasemalla. Lisäksi hänet on äänestetty viisi kertaa parhaaksi DJ:ksi arvostetulla DJ Mag Top100 -listalla.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Armin Van Buuren Baltic Live Agency konsertit lipunmyynti tallinnan laululava tanssimusiikki This is what it feels like Vaido Pannel

7.2.2026 | Kulttuuri

Popkulttuuria huikeina artistikuvina

Popkulttuuria huikeina artistikuvina

Tallinnan Fotografiskassa on lopputalven ja kevään ajan esillä tähtiartistien hovikuvaajaksikin arvostetun Anton Corbijnin elämäntyönäyttely. Se kattaa yli 150 teosta … Lue lisää

6.2.2026 | Kulttuuri

Konserttisarja ”Tallinnan talvifestivaali” 

Konserttisarja ”Tallinnan talvifestivaali” 

Tallinnan talvifestivaali -nimistä ja jo 19 vuoden ajan järjestettyä klassisen musiikin konserttisarjaa on markkinoitu kuin yhtä Viron arvostetuinta kulttuuritapahtumaa. … Lue lisää

5.2.2026 | Kulttuuri

The Orb palaa Viroon

The Orb palaa Viroon

Musiikillinen brittiduo The Orb, jonka kakkosalbumi kohosi vuonna 1991 Britannian listaykköseksi, saapuu esiintymään Tallinnaan Paavlin kulttuuritehtaalle 17.4. Viimeksi he … Lue lisää

4.2.2026 | Kulttuuri

Viron kansallistaiteilijan juhlavuosi

Viron kansallistaiteilijan juhlavuosi

Maaliskuussa täyttyy 200 vuotta virolaisen ammatillisen maalaustaiteen isän Johann Kölerin syntymästä. Viljandimaalla köyhästä suurperheestä sisukkaasti opintielle Pietariin sekä eri … Lue lisää

3.2.2026 | Kulttuuri

Viimeiset bileet Café Amigossa

Viimeiset bileet Café Amigossa

Vuonna 1994 Sokos Hotel Virun alakerrassa ovensa avannut yökerho Café Amigo lopettaa toimintansa helmikuun viimeisenä päivänä. Samalla päättyy yksi … Lue lisää

2.2.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–28.2. Maitsev Tartu -ravintolakuu, Tartto Koko kuukauden ajan tarjolla keittiömestareiden loihtimia kolmen ruokalajin maistuvia erikoismenuita Tarton laaturavintoloissa hintaan 35-38 … Lue lisää

1.2.2026 | Kulttuuri

The Exploited livenä Helitehtaan lavalla

The Exploited livenä Helitehtaan lavalla

HUOM! Laulajaa koskevan sairastapauksen vuoksi tämän illan (2.2 2026) konsertti on peruttu ja uusi päivämäärä (jolloin täksi illaksi ostetut … Lue lisää

29.1.2026 | Kulttuuri

Valon tarinoita Ulkomuseon pimeydessä

Valon tarinoita Ulkomuseon pimeydessä

Viron ulkomuseossa järjestetään hyvin erilaisia näyttelyitä, joista osat ovat luonteeltaan vain väliaikaisia. Näin myös uusimman osalta, eli tässä vinkki … Lue lisää