Tuoretta tietoa Virosta
1.11.2023 | Vapaa-aika

Tutustu maatilan elämään uudessa vuorovaikutteisessa näyttelyssä Viron ulkoilmamuseossa

Teksti Mark Taylor
Kuva Viron ulkoilmamuseo

Tutustu maatilan elämään uudessa vuorovaikutteisessa näyttelyssä Viron ulkoilmamuseossa

 

Viron ulkoilmamuseossa on avautunut uusi näyttely, joka on suunnattu lapsille. ”Jokainen pieni askel on tärkeä” -näyttelyssä lapset ja koko perhe voivat tavata kotieläimiä ja oppia niistä kaikkea uutta. 

Uusi perusnäyttely sijaitsee museoalueella Kolgan tilan navetassa. Se on klassinen esimerkki Hiidenmaan maaseutuarkkitehtuurista. Kävijät voivat tutustua navetan asukkeihin ja saada uutta tietoa kotieläimistä interaktiivisten pelien avulla. Paikan päällä opitaan, miten kotieläimiä hoidetaan ja mitä vastuita kotieläinten pitoon liittyy. 

Lisäksi kävijät oppivat kestävän kehityksen merkitystä ja arvostamaan eläimiä.  Näyttely pyrkii siirtämään hyödyllisiä ympäristöarvoja eteenpäin nuoremmalle sukupolvelle. 

”Jokainen pieni askel on tärkeä” -näyttely keskittyy kahden päähenkilön ympärille: paimenpoika Ants, joka on 1800-luvun lopulta ja Liina, joka on nykyaikainen kaupunkilaistyttö. Näyttely syventyy eri aiheisiin näiden kahden hahmon dialogin kautta, ja tarjoaa joukon interaktiivisia käytännön tehtäviä, jotka rohkaisevat kävijöitä pohtimaan kulutustottumuksiaan.  

Voit lukea lisää näyttelystä ja Viron ulkoilmamuseosta sen virallisilta kotisivuilta.

 

”Jokainen pieni askel on tärkeä” -näyttely, Viron ulkoilmamuseo, Tallinna.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
historia kotieläimet näyttelyt näyttelyt lapsille Tallinna Viron kulttuuri Viron maaseutu viron ulkoilmamuseo

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää

20.8.2026 | Vapaa-aika

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää

7.8.2026 | Vapaa-aika

Ironman Tallinn 2026

Ironman Tallinn 2026

Kaikki tietävät, että ainoa maratoniakin vaativampi urheilusuoritus on Ironman-kilpailu. Sen kolme pitkää osuutta – uinti, pyöräily ja juoksu – ovat … Lue lisää

4.8.2026 | Vapaa-aika

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Ülemisten Yöjuoksu 2026

Hauskat juoksutapahtumat voivat olla todella…. hauskoja – no, ainakin jos juokseminen kiinnostaa. Ülemiste Yöjuoksu -tapahtumassa viihtyy sen sijaan koko perhe, … Lue lisää

15.7.2026 | Vapaa-aika

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille

Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää

14.7.2026 | Vapaa-aika

Tutustu Viroon pyörän selästä

Tutustu Viroon pyörän selästä

Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää