Tuoretta tietoa Virosta
19.5.2023 | Viro

Virossa syntyvyys on ennätysalhainen, mutta maahanmuutto Viroon ennätyskorkea

Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Virossa syntyvyys on ennätysalhainen, mutta maahanmuutto Viroon ennätyskorkea

 

Viron tilastokeskuksen väestötietojen mukaan asui 1. tammikuuta 2023 Virossa 1 365 884 ihmistä, mikä oli 34 088 ihmistä (2,6 prosenttia) enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi aiemmin.

Vuonna 2022 Virossa syntyi 11 646 ja kuoli 17 315. Vuonna 2022 Viroon muutti 49 414 henkilöä ja Virosta muutti 9 657 henkilöä, joten maahanmuutto oli viisinkertainen maastamuuttoon verrattuna.

”Vuosi 2022 oli merkittävä vuosi tilastollisesti. Viron väkiluku kasvoi 34 088 hengellä eli kuvaannollisesti Võrun maakunnassa asuvien ihmisten määrällä. Tällainen kasvu on poikkeuksellista. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että kahtena edellisenä vuonna väkiluku kasvoi noin 1 700 henkilöllä (0,1 prosenttia)”, kertoo Viron tilastokeskuksen väestö- ja sosiaaliosaston johtaja Anet Müürsoo.

Väkilukua kasvatti maahanmuutto, johon viime vuonna vaikuttivat eniten Viroon saapuvat ukrainalaiset. Ukrainan kansalaisten osuus maahanmuuttajista oli 67 prosenttia, joista 33 217 jäi pysyvästi Viroon.

Vuosi 2022 oli myös poikkeuksellinen vähäisen syntyvyyden vuoksi. Koskaan aikaisemmin Viron väestötilastoissa, jotka juontavat juurensa vuodelta 1919, ei ole kirjattu alle 12 000 syntymää. Viime vuonna syntyi kuitenkin vain 11 646 lasta.

Vuosisadan alhaisimpaan syntyvyyteen on todennäköisesti vaikuttanut koronaviruskriisi, Ukrainan sota ja sitä seurannut hintojen nousu sekä korkeat elinkustannukset näyttävät vähentäneen perheiden halua hankkia lapsia.

Alhaiseen syntyvyyteen vaikutti myös se, että 1990-luvun sukupolvi, joka oli pienempi kuin aikaisemmat sukupolvet, on nyt synnytysiässä.

 

Syntymiä ja kuolemia vähemmän

Vuonna 2022 syntyi 11 646 lasta. Se on 12,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021. Viron itsenäistymisen jälkeen vuonna 1991 on syntynyt keskimäärin noin 14 000 lasta vuodessa.

Vuonna 2022 kuolemia oli 17 315. Tämä on 1 272 vähemmän kuin vuonna 2021, mutta vuonna 2021 kuolemien määrä oli poikkeuksellisen korkea, suurelta osin pandemian vuoksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kuolemien määrä vuodessa on vaihdellut 15 000 ja 16 000 välillä.

 

Muuttoliike kasvoi ennätyssuureksi

Viime vuonna maahan saapui 6 981 Viron kansalaista ja pois lähti 5 352. Muista maista Viroon saapui eniten Ukrainan kansalaisia (33 217), mikä on kymmenen kertaa enemmän kuin vuosi sitten.

Myös Venäjän kansalaisten maahanmuutto on kasvussa. Viime vuonna venäläisiä saapui 1 918, kun vuonna 2021 heitä oli 1 860 ja vuonna 2020 1 417.

Virosta lähtee edelleen eniten siirtolaisia Suomeen. Suomeen lähti 2 481 henkilöä. Luku on alhaisin sitten vuoden 2018. Suomesta palasi 2 744 henkilöä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
maahanmuutto maastamuutto pakolainen siirtolainen sota suomi syntyvyys ukraina

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää