Keitä ne virolaiset oikein ovat?

Viro ei ole kovin suuri maa, mutta asukkaita on moneksi.

Tutkimusten mukaan kaikkein vaaleahiuksisimmat löytyvät Rakveren ja Koillis-Viron alueelta. Tummatukkaisia on saarilla ja Kaakkois-Virossa. Pisimmät virolaiset ovat Saarenmaalla ja Hiidenmaalla, lyhimpiä ovat setukaiset.

Virolaiset ovat kutsuneet omaa kieltään nimellä eesti keel 1800- luvun lopulta alkaen. Ennen sitä he kutsuivat itseään maarahvaaksi ja kieltään maakieleksi. Virossa puhutaan eri murteita, joiden pääryhminä ovat pohjois- ja etelä-virolaiset murteet. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat saarten, lännen, keski- ja itämurteet. Etelässä puhutaan Mulgin, Tarton ja Võrun murteita. Setukaisten murre (tai kieli) lasketaan usein omaksi ryhmäkseen. Saarenmaalaiset eivät osaa lausua õ-kirjainta, vaan sanovat sen tilalla ö. Muut ilkkuvatkin sanomalla heitä söörömöölösiksi. Liivinlahdella sijaitseva pikkusaari Kihnu ylpeilee sillä, että sen kieli ja kulttuuri ovat Unescon suojeluksessa.

Väkiluku on Virossa laskenut viime vuosina ja väestö on keskittynyt taajamiin. Viron asukkaista virolaisia on 69 prosenttia ja venäläisiä 25 prosenttia.

Virolaiseen kansanluonteen yksi piirre on ärapanemine eli toisten vioista tai erilaisuuksista irvailu. Virossa on peräti ohjelma nimeltään Ärapanija. Naapuriheimolaisista on Virossa selkeät käsitykset ja virolaisen paras jälkiruoka on kuulemma toinen virolainen. Esittelemme Rein Lauksin kuvituksen avulla muutamia virolaisten omia käsityksiä maamiehistään.

Tallinnalaiset ovat muualla asuvien mielestä pilattuja (viroksi: ära rikutud) virolaisia. ”Olemme Tallinnasta, me maksamme”, on tunnetusta elokuvasta elämään jäänyt lause.

Tallinnalaiset ajavat mielellään katumaasturinsa niin perille kuin mahdollista, oli kyse joko kaupasta, hiekkarannasta tai luontokohteesta.

Satakielen monet nimet

■ Satakieli laulaa koko Virossa. Kirjakielessä se on ööbik, eteläisissä murteissa sisask ja Mulgin murteessa kirigüü. Kihnussa laulutaituria kutsutaan nimellä üebik.

Peipsijärven rannoilla asuvat vanhauskoiset ovat olleet alueella satoja vuosia. Heidän sipulinsa ja kalansa ovat maan perinneruokaa. Kalaa säilötään monin tavoin: savustetaan, marinoidaan ja kuivataan. Kevättalvella rajavartiostolla on työtä pelastaessaan pilkkijöitä jäälautoilta.

Kihnun saari on pitänyt omaperäisyytensä. Naiset ajavat sivuvaunullisilla moottoripyörillä kansallispuvuissaan ja miehet haaveilevat hylkeenpyynnin kiellon loppumisesta. Kihnu on merkitty Unescon maailmanperintökohteeksi.

Luoteisrannikon ruotsalaisalueet tyhjenivät sodan lopulla. Monet alueen nimet muistuttavat vielä rantaruotsalaisten ajasta. Muutama vanhus puhuu enää ruotsia.

Tartto on Viron Ateena, siellä asuu Viron lukeneisto. Todellinen tarttolainen asuu puutalossa ja Tallinnassa käydessään ei vahingossakaan yövy pääkaupungissa.

Länsi-Viron kiviset maat eivät oikein tuota, mutta isoisän rakentamassa talossa voi elää vielä pitkään, ja vanha neuvostotraktorikin toimii vielä. Mulgimaalla, Viron eteläosassa, on vehreyttä ja maanviljelijät ovat vauraita.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO JA MIKKO VIRTA, KUVITUS REIN LAUKS

Lue lisää samasta aiheesta