Tuoretta tietoa Virosta
3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson

Kuva tapahtuman järjestäjä

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena Quarterissa. Kyseessä on bändin ainoa konsertti tänä kesänä Baltiassa ja Suomessa, ja jostain syystä lippuja on yhä saatavilla, vaikka tapahtumaan odotetaankin valtavaa yleisömäärää eri puolilta Eurooppaa.

Vuonna 1999 Tennesseessä perustettu Kings of Leon koostuu kolmesta veljeksestä ja heidän serkustaan. Yhtye on noussut eteläisen rockin juurilta maailmanlaajuiseksi stadionluokan nimeksi. Kansainvälinen läpimurto tapahtui vuonna 2008 albumilla Only by the Night, joka sisälsi hittisinglet Sex on Fire sekä Use Somebody. Uransa aikana bändi on voittanut neljä Grammy-palkintoa sekä useita BRIT-palkintoja, ja se on ollut pääesiintyjänä maailman arvostetuimmilla festivaaleilla kuten Coachellassa, Glastonburyssa, Roskildessä ja Lollapaloozassa.

Yleisö pääsee seuraamaan veljeksiä Caleb, Nathan ja Jared Followillia sekä heidän serkkuaan Matthew Followillia, kun he nousevat lavalle Unibet Arenan uudessa ulkoilmatapahtumapaikassa eli Unibet Arena Quarterissa. Kyseessä on erittäin suuri ja moderni stadionluokan tapahtuma-alue Tallinnan länsiosassa, Rocca al Mare -kauppakeskuksen vierellä. Bändin lämmittelijänä toimii itävaltalainen indie rock -duo Cari Cari.

Pienenä hauskana sivuhuomautuksena mainittakoon, että ystäväni äiti rakastaa Kings of Leonia ja ilmoitti ylpeänä aikovansa mennä katsomaan livenä yhtyettä, jota hän kutsui nimellä ”Leijonakuninkaat” eli “Lion Kings”.

Unibet Arena Quarterin luo pääsee helposti autolla, julkisilla liikennevälineillä tai jopa kävellen. Tapahtuma-alueen portit avataan kello 18.00 ja konsertin arvioidaan päättyvän noin kello 23.00. Lisätietoja sekä lippuja on saatavilla täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kesäkonsertti Kings of Leon konsertti musiikki Tallinna tapahtumat Unibet Arena

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää